Euroopan parhaat kilpailevat purjelautailun EM-mitaleista Kreikan Patraksessa

jekblom-iqfoilPalmaSofiaHmlinen-5784

Tiistaina alkavat iQFoil-luokan EM-kilpailut, jotka järjestetään Kreikan Patraksessa. Kilpailut päättyvät sunnuntaina 14. toukokuuta. Mukana on neljä Suomen edustajaa: Jakob EklundAleksandra BlinnikkaSofia Hämäläinen ja Siri Kaskeala.

Suomen joukkue on viettänyt valmistavan harjoitusjakson Kreikassa, jossa järjestettiin myös esikilpailu. Ennakkotietojen mukaan Patrasissa oli odotettavissa vähätuulista kisaa, mutta tuulta on riittänyt kaikkina päivinä lukuun ottamatta yhtä.

– Treenit ovat sujuneet todella hyvin, samoin ennakkokisa. Useita kilpailijoita, jotka olivat minua edellä viime kisoissa jäi taakseni, joten olen erittäin tyytyväinen. Nyt on tosi hyvää tekemistä, ja tuntuu että olen taas oppinut uutta, keskittyen eri osa-alueisiin. Toivotaan että nämä siirtyvät myös kilpailuun, Aleksandra Blinnikka kommentoi. 

Kilpailun formaatti vaihtelee päivittäin. Maraton- ja ratalähdöt vaativat enemmän tuulta, kevyempinä päivinä kilpaillaan useimmiten slalomlähdöissä. Alkuviikon tuuliennuste elää vielä ja olosuhteet voivat vaihdella paljon päivien välillä.

Tulosseuranta ja liätiedot

Lisätietoa purjehduksen karsinnoista Pariisin kesäolympialaisiin 2024

Sailing Team Finland, iQFoil EM 2023:
A-Maajoukkue: Aleksandra Blinnikka, Jakob Eklund
B-Maajoukkue: Sofia Hämäläinen, Siri Kaskeala

Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2023
9.–14.5.       iQFoil EM-kisat, Patras, Kreikka 
17.–21.6.     Kieler Woche, Kiel, Saksa 
9.–16.7.       Pariisin Test Event -regatta, Marseille, Ranska 
11.–20.8.     Purjehduksen MM-kisat 2023 (Maakarsinta), Haag, Alankomaat 
19.–24.9.     Formula Kite EM-kisat (Maakarsinta), Portsmouth, Iso-Britannia 
8.–13.11.      49er-, 49erFX- ja Nacra 17 EM-kisat (Maakarsinta), Vilamoura, Portugali
11.-15.12     Youth Worlds 2023, Búzios, Brasilia

Kuvassa Aleksandra Blinnikka ja Sofia Hämäläinen. Kuvaaja: Johan Ekblom/SPV

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä