HPP edusti Gumböle Golf ry:tä menestyksellisesti oikeudenkäynnissä, jossa ryhmä Gumböle Golf Oy:n vähemmistöosakkaita oli vaatinut osakkeidensa lunastamista 1 euron hintaan. Gumböle Golf ry:n kanta puolestaan oli, että lunastushinnassa tulee ottaa huomioon osakkeiden omistajien yhtiöjärjestykseen perustuva velvollisuus osallistua yhtiön velan maksamiseen.
Osakeyhtiölain 18 luvun säännösten mukaisesti erimielisyyttä oli käsitelty ensin välimiesmenettelyssä. Siinä välimies oli vahvistanut vähemmistöosakkeen lunastushinnan yli 10 000 euroa negatiiviseksi sillä Gumböle Golf ry:n vetoamalla perusteella, että osakkeeseen kohdistui velvollisuus osallistua yhtiön velan maksamiseen rahoitusvastikkein. Myöskään käräjäoikeus ei muuttanut välimiehen ratkaisua.
Korkein oikeus on vahvistanut tänään ennakkoratkaisullaan 2020:99 Gumböle Golf Oy:n vähemmistöosakkeen lunastushinnan yli 10 000 euroa negatiiviseksi. Peruste oli olennaisesti sama kuin jo välimiehen päätöksessä.
Oikeuskirjallisuudessa oli jo aikaisemmin katsottu, että joissakin poikkeuksellisissa tapauksissa vähemmistöosakkeen lunastushinta voi määrittyä negatiiviseksi. Lisäksi joissakin välimiesratkaisuissa oli pohdittu tätä samaa mahdollisuutta.
Tänään saatu korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu on ensimmäinen päätös, jossa lunastushinta on käytännössä vahvistettu negatiiviseksi. Ennakkoratkaisu korostaa osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta ja sisältää merkittävän oikeusohjeen osakeyhtiölain 18 luvun mukaisiin lunastusmenettelyihin, erityisesti tapauksissa, joissa osakeyhtiön yhtiöjärjestys sisältää osakkeenomistajan vastikkeenmaksuvelvollisuuden.