HPP toimi Suomen Malmijalostus Oy:n ja Terrafame Oy:n neuvonantajana akkukemikaalitehtaan rakentamiseen liittyvässä rahoituspaketissa

minerals-1

HPP avusti Suomen Malmijalostus Oy:tä (aiemmin Terrafame Group Oy) ja Terrafame Oy:tä (”Terrafame”) rahoituskierroksessa liittyen Sotkamoon rakennettavaan akkukemikaalitehtaaseen. Rahoituspaketin kokonaisarvo on noin 100 miljoonaa euroa. Rahoitus, jonka antavat Terrafamen nykyisen osakkeenomistajat, koostuu Trafiguran tarjoamasta noin 43 miljoonan euron lainasta sekä Galena -rahaston ja Suomen Malmijalostus Oy:n myöntämästä yhteensä 60 miljoonan euron arvoisesta oman pääoman ehtoisesta sijoitussitoumuksesta. Suomen Malmijalostus Oy:n osuus rahoituksesta toteutetaan kohdentamalla uudelleen tehdashankkeeseen käytettäväksi 30 miljoonaa euroa helmikuussa 2017 Terrafamelle myönnetystä yhteensä 50 miljoonan euron sijoitussitoumuksesta. Akkukemikaalitehtaaseen tehtävän investoinnin määrä on noin 240 miljoonaa euroa.

Suomen Malmijalostus Oy on Suomen valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö. Sen tehtävänä on vastata valtion kaivos- ja akkutoimialan omistuksista ja kehittämisestä sekä edistää suomalaisen akkuklusterin kehittämistä. Terrafame on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan.

 

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Champion_door_reference
Transaktiot

HPP avusti myyjiä Champion Door Oy:n myynnissä italialaiselle BMP Groupille

hpp_handshake_web-002.jpg
Transaktiot

HPP toimi TotalEnergiesin johtavana neuvonantajana suomalaisen Tecoilin yritysostossa

tuulivoimala-rahoitus-aamu-web
Energia, Rahoitus

HPP toimi Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ):n ja Coöperatieve Rabobank U.A.:n neuvonantajana noin EUR 100.000.000 tuulivoimarahoitusjärjestelyssä

Ota yhteyttä