HPP Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n juridisena neuvonantajana kiinteistön kaupassa Helsingin keskustassa

HY

HPP toimi Helsingin yliopistokiinteistöjen juridisena neuvonantajana sen myydessä Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevan yliopiston käytössä olevan kiinteistön. Ostaja on Hemsö ja kaupan arvo on noin 16 miljoonaa euroa.

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n myymä kiinteistö sijaitsee Helsingin keskustassa osoitteessa Siltavuorenpenger 10. Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta jää tiloihin vuokralle vuoteen 2024 asti.

Einari Teräsvirran suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1961. Kiinteistö rakennettiin alun perin lääketieteellisen kemian opetukseen ja tutkimukseen. Peruskorjauksessa 2000-luvun alussa, kiinteistön sisätilat modernisoitiin täysin. Tällä hetkellä Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan opetustilat sijaitsevat kiinteistössä. Rakennus on osa Helsingin yliopiston keskustan kampusta ja valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

rakennus 2
Kiinteistöt

HPP avusti Auratum Kiinteistöjen hallinnoimaa AKR Tuottoa liikerakennuksen omistavan kiinteistöyhtiön osakkeiden myynnissä

hpp-lahti-kulma
Kiinteistöt

HPP avusti Luhta-Kiinteistöjä Lahden keskustassa sijaitsevien kiinteistöjen myynnissä

HPP avusti Helsingin Kasarmikadun hotellikiinteistön myynnissä
Kiinteistöt

HPP avusti Helsingin Kasarmikadun hotellikiinteistön myynnissä

Ota yhteyttä