Kaikkien olympialuokkien yhteiset MM-kisat käynnistyivät tänään Haagissa Nacra 17-, 49er- ja 49er FX -luokkien lähdöillä. Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen sijoittuivat avauspäivän kolmen lähdön jälkeen kuudennelle sijalle Nacra 17 -luokassa, kun taas Ronja Grönblom ja Veera Hokka ovat sijalla 16. 49erFX -luokan kokonaistuloksissa.
– Tänään oli kivat olosuhteet purjehtia, tuuli viidestä seitsemään metriä sekunnissa. Vaikka tuuli oli melko epätasainen ja siinä oli paljon reikiä oli kiva päivä purjehtia, Akseli Keskinen sanoo.
Kurtbay ja Keskinen pysyivät koko päivän luokkansa kärkikahinoissa, ja kokonaistuloksissa venekunta on sijalla kuusi. Päivän toisessa lähdössä purjeen takakiinnitys hajosi, mikä olisi voinut aiheuttaa suuremman ongelman, mutta venekunta onnistui nopeasti korjaamaan tilanteen ja jatkamaan kilpailua.
– Peruuttelimme kesken kisan samalla kuin yritimme keksiä jotain väsäystä purjeen kiinnittämiseksi takaisin puomiin. Olimme siinä vaiheessa toisella sijalla, veneiden välillä oli sillä hetkellä onneksi suuret erot, joten tipuimme lopulta vain kaksi sijaa, Sinem Kurtbay kertoo.
Kilpailut jatkuvat huomenna samoissa luokissa. ILCA 6-, ILCA 7-, iQFoil ja Formula Kite -luokkien kilpailut alkavat vuorollaan sunnuntaina ja maanantaina 13.-14. elokuuta.
Haagin MM-kisojen myötä käynnistyivät myös maapaikkakarsinnat Pariisin 2024 kesäolympialaisiin. Haagissa jaetaan maapaikkoja luokittain seuraavasti: Nacra 17 (9), 49er- ja 49er FX (10), iQFoil (11), ILCA 6- ja 7 (16), Formula Kite (8), 470 (8).
Suomalaiset 2023 MM-kisoissa:
Nacra 17 – Sekajoukkue katamaraani
6. Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen (maittain sijoitus 6) – Tänään: 2, (4), 4
49er – Miesten skiff
53. Juuso Roihu/Lasse Lindell (maittain sijoitus 28) – Tänään: (19), 17, 10
61. Oskari Muhonen/Edvard Bremer – Tänään: 17, (23), 16
49er FX – Naisten skiff
16. Ronja Grönblom/Veera Hokka (maittain sijoitus 14)
Muilla luokilla ei tuloksia. Linkki kokonaistuloksiin tässä.
Kuva: Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen. Kuvaaja: Pepe Korteniemi/SPV