Pariisin esiolympialaiset käyntiin Marseillessa

Pariisin esiolympialaiset, eli Paris 2024 Test Event, järjestetään 9.-16. heinäkuuta. Kisat toteutetaan Marseillessa, joka toimii Pariisin 2024 kesäolympialaisten purjehdusnäyttämönä. Olympiapurjehduksen kisasatamana toimii Roucas-Blancin satama, joka valmistuu parhaillaan vastaamaan olympialaisten vaatimuksia. ILCA 6-, ILCA 7-, ja Formula Kite -luokat kilpailevat jo sunnuntaina ja maanantaina. Kaikki luokat pääsevät vauhtiin tiistaina 11. heinäkuuta.

Osallistumispaikkoja esiolympialaisiin on rajoitetusti. Jokainen karsintarajan ylittänyt maa saa lähettää kisoihin yhden venekunnan luokkaa kohden. Yksi heistä on viime kaudella ILCA 7 -luokan EM-pronssille yltänyt Kaarle Tapper.

– Aika monta päivää on täällä vietetty, joten olosuhteet ovat hyvin tutut. Toisaalta viime aikoina on tullut vähän haasteita venevauhdin kanssa, joten hieman ristiriitaisin fiiliksin kisaan, Kaarle Tapper kertoo. – Muutamia ideoita on kuitenkin siitä miten vauhtia saisi lisää ja olen aika luottavaisin fiiliksin siitä, että venevauhti löytyy, Tapper jatkaa.

Suomen joukkueella on Norjan kanssa yhteinen treenikeskus Marseillessa, jossa urheilijat ovat viettäneet useita harjoitusleirejä ennen kisoja. Esiolympialaiset toimivat viimeisenä täysimittaisena kilpailuharjoituksena Marseillessa ennen Pariisin kisoja.

– Esiolympialaiset on meille hyvä mahdollisuus mitata kilpailukykyämme, sekä hyvä harjoitus stimuloimaan ensi vuoden olympiaregattaa. Tämän lisäksi teemme paljon testauksia ja valmisteluita, jotta tuloskykymme olisi vahva 2024 heinä-elokuun vaihteessa, kommentoi maajoukkueen valmennuspäällikkö Vili Kaijansinkko

Sailing Team Finland, Paris 2024 Test Event:

Oskari Muhonen/Edvard Bremer (49er), Ronja Grönblom/Veera Hokka (49erFX), Noora Ruskola (Formula Kite), Monika Mikkola (ILCA 6), Kaarle Tapper (ILCA 7), Aleksandra Blinnikka (iQFoil W), Jakob Eklund (IQFOIL M), Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen (Nacra 17)

Valmentajat: Jacuaw Nowak (49er), Tomasz Januszewski (49erFX), Antonio Cozzolino (Kite), Steven La Fevre (ILCA 6), Anton Garrote (ILCA 7), Peer Moberg (iQFoil M), Borja Carracedo (iQFoil W), Joakim Wilenius (Nacra 17)

Taustajoukot ja asiantuntijat: Vili Kaijansinkko (valmennuspäällikkö), Martin Gahmberg (meteorologi), Leeni Kauppinen (fysioterapeutti), Vili Jaakola (urheiluravitsemuksen asiantuntija), Robert Päkk (mentaalivalmentaja)

Tulosseuranta ja lisätiedot

Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2023
9.–16.7.       Pariisin esiolympialaiset, Marseille, Ranska 
11.–20.8.     Purjehduksen MM-kisat 2023 (Maakarsinta), Haag, Alankomaat 
19.–24.9.     Formula Kite EM-kisat (Maakarsinta), Portsmouth, Iso-Britannia 
8.–13.11.      49er-, 49erFX- ja Nacra 17 EM-kisat (Maakarsinta), Vilamoura, Portugali
11.-15.12     Youth Worlds 2023, Búzios, Brasilia

Kuva: Johan Ekblom/SPV

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä