Maarika

Joutsimo

EU ja kilpailu
Julkiset hankinnat

Erikoistunut olennaiseen

HPP Asianajotoimisto

Maarika

Joutsimo

Maarika Joutsimo on erikoistunut EU- ja kilpailuoikeuteen sekä julkisiin hankintoihin. Maarikan erityisosaamiseen kuuluvat kilpailuviranomaisten ja tuomioistuinten käynnistämät kilpailuoikeudelliset menettelyt, kuten kartellitutkinnat. Hän on edustanut asiakkaita useissa merkittävissä suomalaisissa kartellitutkinnoissa kansallisissa hallinto- ja oikeusviranomaisissa (lämmöneristysmateriaalit ja voimansiirtolinjat). Hän on myös toiminut kahden vuoden ajan tuomarina julkisiin hankintoihin ja kilpailuoikeuteen liittyvissä prosesseissa markkinaoikeudessa.

Lisäksi Maarika neuvoo asiakkaitaan erilaisissa Eurooppa- ja kilpailuoikeudellisissa kysymyksissä; esimerkiksi yritysten välisissä sopimuksissa tai muissa järjestelyissä, hinnoittelussa, yrityskeskittymien valvonnassa ja valtiontukiasioissa, mukaan lukien Suomen valtion eri ministeriöiden toimeksiannot. Hän myös neuvoo asiakkaitaan julkisiin hankintoihin liittyvissä asioissa ja toimii neuvonantajana markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Maarikalla on toimialatuntemusta mm. päivittäistavarakaupan, lentoasematoiminnan, telekommunikaation, median, vakuutustoiminnan ja rakentamisen alalta.

Maarika on työskennellyt kaksi vuotta markkinaoikeudessa tuomarina. Ennen HPP:lle siirtymistään hän on työskennellyt aiemmin Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, yksityisellä sektorilla sekä sosiaali- ja terveysministeriössä.

Osaamisalue ja tiimit

EU ja kilpailu

Yksi Suo­men joh­ta­vista EU- ja kilpailuoikeuteen erikoistuneista ­tiimeistä, jonka asiantuntijoilla on asianajotoiminnan lisäksi laaja kokemus työskentelystä kilpailuviranomaisissa ja yrityksissä. Pal­ve­lem­me rat­kai­su­kes­kei­ses­ti kai­kis­sa kil­pai­luoi­keu­teen liit­ty­vis­sä ky­sy­myk­sis­sä. Neuvonantomme kattaa mm. yritysten väliset yhteistyö- ja sopimusjärjestelyt, määräävän markkina-aseman kysymykset, yrityskauppavalvonnan sekä compliance-ohjelmien laatimisen ja toteuttamisen yrityksille sekä toimialajärjestöille.

Julkiset hankinnat

Kokeneet asiantuntijamme avustavat sekä hankintayksiköitä että tarjoajia monimutkaisissa hankintamenettelyissä ja sopimusasioissa. Laadimme myös oikeudellisia lausuntoja julkisia hankintoja koskevasta lainsäädännöstä. Avustamme vuosittain kymmenissä julkisia hankintoja koskevissa oikeudenkäynneissä markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Ota yhteyttä