Turvallisuusympäristön kiristyessä yritykset ja rahastot investoivat yhä enemmän puolustusteollisuuteen valtioiden kasvattaessa puolustushankintojaan. Puolustushankinnat ovat keskeisiä valtion suvereniteetin ja sisäisen turvallisuuden ylläpitämisessä ja kuuluvat EU:n sisämarkkinasääntelyn piiriin. SEUT 346 (1)(b) artikla mahdollistaa suorahankinnan, jos hankintaan liittyy keskeinen turvallisuusetu. Kynnyksen artiklan käytölle olisi kuitenkin oltava korkealla, koska se sivuuttaa yhteisöoikeuden. Tällöin on mahdollista, että kilpailuttamisen edut jäävät saavuttamatta.
Kansainvälisen ja kansallisen turvallisuusympäristön kiristyessä puolustautumiseen ja turvallisuuden ylläpitämiseen tarvittavien materiaalien ja teknisten kyvykkyyksien ympärille muodostuu yhä nopeammin yritysryhmiä ja rahastoja, jotka investoivat puolustusteollisuuteen. Samalla valtiot kasvattavat puolustus- ja turvallisuushankintamenojaan. Suomessa puolustusministeriö johtaa hallinnonalan materiaalipolitiikkaa ja ohjaa keskeisiä puolustusmateriaalihankkeita. Puolustushallinnon pitkäjänteisen materiaalipolitiikan tavoitteena on ylläpitää ja kehittää sotilaallista suorituskykyä ja pyrkiä turvaamaan sotilaallinen huoltovarmuus kaikissa tilanteissa. Yleisesti puolustus- ja turvallisuushankintojen katsotaan liittyvän oleellisesti valtion ulkoisen suvereniteetin turvaamiseen sekä sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseen ja varmistamiseen. Puhutaan siis kansallisen turvallisuuden eli koko suomalaisen yhteiskunnan yhteisestä turvallisuudesta ja Suomen suvereniteetista.
Vaikka kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden nimissä olisikin houkuttelevaa perustella ja käyttää erilaisia toimintamalleja ja lähestymistapoja, tulee puolustusmateriaalien hankinnoissa noudattaa kansallista voimassa olevaa hankintalainsäädäntöä sekä Euroopan unionin julkisia hankintoja koskevia säännöksiä. Puolustus- ja turvallisuushankinnoissa sovelletaan lakia julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista (1531/2011, muutoksineen, ns. putu-laki). Putu-lailla on pantu täytäntöön EU:n puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivi (2009/81/EY). Näiden keskeisten säädösten lisäksi on huomioitava mm. Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 346 artikla. Putu-lain mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioiden, jollei SEUT 346 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisista valtion keskeisistä turvallisuuseduista muuta johdu.
Julkisessa hankintamenettelyssä korostetaan erityisesti prosessin avoimuutta ja tarjoajien tasapuolista kohtelua. Mikäli hankintaan liittyy SEUT 346 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen keskeinen turvallisuusetu, hankintamenettely voidaan kuitenkin sivuuttaa ja hankinta tehdä suorahankintana. Kynnys SEUT 346 (1 b) artiklan soveltamiseen tulisi olla korkealla, koska artiklan soveltaminen tarkoittaa yhteisöoikeuden soveltamatta jättämistä, mikä on äärimmäinen toimenpide. Näyttötaakka edellytysten olemassaolosta on jäsenvaltiolla. Mikäli SEUT 346 artiklan 1 kohdan b alakohdan edellytykset eivät täyty, hankinta on kilpailutettava puolustushankinnoista annettujen oikeusohjeiden mukaisesti.
Puolustus- ja turvallisuushankintoja koskevat sopimukset kuuluvat EU:n sisämarkkinasääntelyn alaisuuteen ja ovat varsinkin tällä hetkellä vallitsevan geopoliittisen tilanteen takia Euroopan yhteisön ydintä ja poliittisesti erittäin tärkeitä kysymyksiä. Tämän vuoksi ei siis ole yhdentekevää, pyrkiikö Suomen valtio tekemään puolustus- ja turvallisuushankinnat noudattaen pääsääntöä eli kilpailuttamista vai pyrkiikö Suomen valtio vetoamaan SEUT 346 artiklan 1 kohdan b alakohtaan ja hankkimaan puolustus- ja turvallisuusmateriaalia suorahankintoina ilman kilpailuttamista. Tästä on valitettavasti jo olemassa esimerkki. Puolustusvoimat hankki ilman kilpailutusta rynnäkkökiväärit yhdeltä eurooppalaiselta asekonsernilta, vaikka vastaavat hankinnat kilpailutetaan muissa jäsenvaltioissa.
Jos Suomessa päädytään yhä useammin siihen, ettei tarjouskilpailua hinta-laatusuhteeltaan parhaan vaihtoehdon selvittämiseksi järjestetä, kaikki aidolla kilpailulla saatavat edut jäävät saavuttamatta. Lähtökohta EU:ssa on, että velvoittamalla jäsenvaltiot avoimesti kilpailuttamaan puolustus- ja turvallisuushankintansa tehostetaan markkinoiden toimintaa, parannetaan kilpailua ja etenkin pitkällä aikavälillä luodaan valtioille mahdollisuus kustannussäästöihin. Toimivat markkinat ja se, että jäsenvaltiot pääsääntöisesti kilpailuttavat puolustus- ja turvallisuushankintansa, on ehdottoman tärkeää myös eurooppalaiselle puolustusteollisuudelle. Kehitystä Suomessa noudatettavien käytäntöjen osalta tullaan seuraamaan tarkasti jatkossa.
