Viime aikoina on keskusteltu EU:n komission suunnittelemasta ns. digiverosta. Veron idea on se, että yhtiön digitaalialusta voisi muodostaa verotuksen perustan ja eräänlaisen virtuaalisen kiinteän toimipaikan. Tietyt liikevaihto- tai käyttäjäpohjaiset raja-arvot ylittävät, digitaalisia palveluja tarjoavat yritykset joutuisivat tällöin verolle digitaalisten palvelujen tarjoamisesta.
Suomen rooli maailman työnjaossa tulee jatkossakin perustumaan korkeaan osaamiseen ja teknologiaan. Perustavaroiden tuotanto kasvaa Kiinassa, Intiassa ja muilla kasvavilla markkinoilla, lähellä asiakkaita. Työvoimapohjainen tuotanto etsii uusia, kilpailukykyisiä alueita, esimerkiksi Afrikassa.
Suomen kannalta kaikki sellainen sääntely, joka vaikeuttaa tai jopa rankaisee korkeaan teknologiaan ja osaamiseen liittyvää liiketoimintaa, on huono asia. Tämä siis siitä huolimatta, miten valtioiden verotulot mahdollisesti jakaantuisivat uudessa verossa ja menettäisikö Suomi verotuloja vai ei.
Asiaa voidaan tarkastella esimerkiksi älykkään liikenteen näkökulmasta.
Älykkään liikenteen toimijoita on hyvin erilaisia, esimerkiksi monikansalliset yhtiöt (esim. Google), kansalliset toimijat (OP, LähiTapiola) ja erilaiset uusia palveluja tarjoavat yritykset (MaaS Global). Kaikki toimijat keräävät valtavan määrän tietoa, jota halutaan käyttää uusien palvelujen kehittämisessä. Eri toimijoilla on hyvin erilaisia rooleja: kaikki tuottavat tietoa, joku omistaa sen, toinen kaupallista sitä ja tiedon käsittelyä tarjotaan palveluna esim. SaaS-mallilla eri puolilta maailmaa.
Henkilöiden liikkumista koskevat tiedot ovat arkaluonteisia ja verrattavissa esimerkiksi luotto- tai terveystietoihin, ja onkin yleisesti hyväksyttyä, että näiden henkilötietojen käyttöä valvotaan henkilöiden yksityisyyden suojaamiseksi. Henkilötietojen käytön valvonnassa lainsäädäntö on pysynyt jotenkin mukana digitalisaation tuomassa murroksessa, mistä on osoituksena toukokuussa voimaan tuleva GDPR. Yksilönsuojaan liittyvät asiat älykkäässä liikenteessä ovat tärkeitä jatkossakin ja voivat vaatia kansallisiakin ratkaisuja, joilla Suomi voi pysyä kehityksen kärjessä.
Myös älykkään liikenteen kehittymisen keskeinen tekijä on tieto henkilöistä, ajoneuvoista, olosuhteista ja käyttäytymisestä. Alan yritysten merkittävät investoinnit liittyvät järjestelmäkehitykseen ja rajapintojen määrittelyyn, jolla tiedon kerääminen ja hyödyntäminen maksimoidaan. Tämä tiedonvaihto on uusien palvelujen kehittämisen kannalta välttämätön asia, eikä sitä tulisi nähdä rangaistusluonteisen verotuksen kohteena.
Digiverolle ei samanlaista yleisesti hyväksyttävää perustetta kuin esimerkiksi henkilötietojen sääntelylle tai saastuttavalle tuotannolle. Päinvastoin, digitalisaatio tehostaa raaka-aineiden käyttöä ja säästää ympäristöä.
Myös verotuksen tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta kansainvälisesti yksipuolisesti käyttöön otetut veromuodot, erilaiset raja-arvot ja veropohjan määrittelyyn liittyvät ongelmat ovat tietysti omiaan luomaan ongelmia, jotka ohjaavat yritysten toimintaa väärään suuntaan. Oikea foorumi maailmanlaajuisten verotuksellisten ongelmien käsittelyyn ei ole valtio vaan kansainvälinen yhteisö, kuten OECD. Jo nykyinen verokilpailu on ongelma, eikä sitä kannata enää pahentaa uusilla veroilla.
Digivero – sellaisena kuin siitä nyt puhutaan – tuntuu suoraan sanoen vanhan maailman keinolta puuttua väistämättömään talouden ja palvelujen kehitykseen tavalla, jossa verotushimo ja hyökkääminen monikansallisten ”pahisten” kimppuun syrjäyttää normaalin järjen. Tässä harjoituksessa pahimpina uhreina ovat digitalisaation etunenässä toimivat yhtiöt, jotka haluavat kehittyä. Digivero ei ole hyvä idea.
