HPP neuvoi Euroopan Investointipankkia MariaDB:n rahoitusjärjestelyssä

EIB

HPP neuvoi Euroopan investointipankkia (EIP) Suomen oikeuden osalta maailman nopeimmin kasvavan avoimen lähdekoodin tietokannan kehittäjälle MariaDB:lle myönnetyssä 25 miljoonan euron rahoituksesta. Kyseessä on suurin kasvurahoitus, jonka EIP on myöntänyt millekään yritykselle Pohjoismaissa. Rahoitus on peräisin Euroopan talouden elvyttämiseen tarkoitetusta Euroopan strategisten investointien rahastosta (ESIR). Rahoituksella on tarkoitus edistää MariaDB:n tuotekehitystyötä, jotta yritys pystyy palvelemaan kasvavaa kansainvälistä suuryritysasiakaskuntaansa.Lisäksi sillä tehostetaan yrityksen myynti- ja markkinointitoimintaa Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa.

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin pitkäaikaisia luottoja myöntävä rahoituslaitos, jonka omistajia ovat unionin jäsenvaltiot. Se rahoittaa terveelle pohjalle rakentuvia investointeja, jotka edistävät EU:n poliittisten päämäärien toteutumista. Vuonna 2015 EIP edisti hankkeita Suomessa yhteensä 1,62 miljardilla eurolla – määrä on kaikkien aikojen suurin EIP:n sitoumus Suomessa.

MariaDB Server on yksi maailman suosituimmista tietokantaohjelmistoista. Sen ovat valmistaneet MySQL-tietokantaohjelmiston alkuperäiset kehittäjät. MariaDB on toteutettu avoimen lähdekoodin (OpenSource) lisenssillä. MariaDB konvertoi tietoa strukturoiduksi informaatioksi erityyppisissä tietojärjestelmissä, aina pankkitoiminnasta verkkosivuihin.

Lisätietoja transaktiosta saa EIP:n lehdistötiedotteesta.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

tuulivoimala-rahoitus-aamu-web
Energia, Rahoitus

HPP toimi Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ):n ja Coöperatieve Rabobank U.A.:n neuvonantajana noin EUR 100.000.000 tuulivoimarahoitusjärjestelyssä

wind-energy-gfc9b27fca_1920.jpg
Energia, Rahoitus

HPP avusti Berenbergiä Mikonkeitaan tuulipuiston rahoitusjärjestelyssä

HPP rahoitus referenssi
Rahoitus

HPP avusti Terrafame Oy:tä rahoitusjärjestelyissä

Ota yhteyttä