Kuusipäiväiset 49er-, 49er FX, ja Nacra 17 -luokkien MM-kisat huipentuivat maanantai-iltana Kanadan Nova Scotiassa. Kisat saivat trillerimäisen päätöksen. Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen lähtivät mitalilähtöön kolmannelta sijalta, hopean ja neljännen sijan välillä oli vain muutama piste.
– Ekalla myötätuuliosuudella italialaiset pääsivät karkuun, joten kisa jäi meidän ja brittien väliseksi. Britit kääntyivät samalla myötätuuliosuudella liian aikaisin merkille ja se oli kisan ratkaiseva hetki. Siitä eteenpäin piti vain pysyä heidän mukana. He yrittivät hämätä meitä vendaamaan, mutta tiesimme että he saattoivat yrittää kaikenlaista. Pidimme heidät kontrollissa, Sinem totesi
Viimeisellä myötätuuliosuudella veneet erkanivat ensimmäistä kertaa. Sinem ja Akseli luottivat omaan päätöksentekoonsa ja toivat veneen maaliin ennen Iso-Britannian kaksinkertaisia maailmanmestareita.
– Kyse oli lopulta myös siitä, että saimme päät pidettyä kylmänä. Olisi ollut heidän edun mukaista kierrellä edes takaisin ja saada meidät stressaantumaan, Sinem analysoi
Etäisyyttä oli lopulta sen verran, että maaliviivalla sai jo tuuletella. Pronssi oli varmistettu. Se on suomalaisittain ensimmäinen purjehduksessa saavutettu MM-mitalisija sitten vuoden 2013 (Tuula Tenkanen, MM-hopea).
– Tämä oli minulle ja varmaan Akselille myös vaikein tapahtuma tähän mennessä. Muut veneet kulkevat kovempaa kuin ennen, joten meidän nopeus etu on kaventunut. Vene oli myös uusi ja logistiikan myöhästymiset rajoitti veneen valmisteluja. Kaiken lisäksi oli vielä merilevä, enkä ollut ymmärtää miten me saimme sitä niin paljon jumiin ja muut eivät, mutta puntit tasoittuivat aamun lähdössä, sillä muihin tarttui levää ja meihin ei, Sinem totesi
MM-pronssimitalistit saavat nauttia mitalistaan rauhassa.
– Nyt on kaikki annettu ja väsy painaa. Onneksi ei ole stressiä pakkaamisen kanssa, meillä on koko huominen aikaa. Otamme illan rauhassa ja yritämme todella nauttia tästä mitalista, Sinem tiivisti
Ronja Grönblomin ja Veera Hokan MM-regatta jäi lyhyeksi. 49er FX -tiimi käynnisti MM-kisat lupaavasti lähtövoitolla. He joutuivat kuitenkin keskeyttämään regatan heti alkuun, sillä Hokka loukkaantui avauspäivän viimeisessä lähdössä ja heidän oli mahdotonta jatkaa kisaa.
Lopputulokset, 49er-, 49er FX ja Nacra 17 -luokkien MM-kisat, Kanada
Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2022:
27.9.-2.10. Formula Kite EM-kisat, Nafpaktos, Kreikka
11.-16.10. Formula Kite MM-kisat, Poetto Beach, Italia
11.-16.10. ILCA 6 MM-kisat, Texas, USA
17.-22.10. IQFoil MM-kisat, Brest, Ranska
16.-21.11. ILCA 6 & 7 EM-kisat, Hyeres, Ranska
Kuva: Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen/Kuvaaja: Johan Ekblom/SPV