Riedi juhli uransa ensimmäistä ATP Challenger -turnausvoittoa HPP Openissa – ”Tämä on maailman paras tunne juuri nyt.”

dsc02110-1536x1024

Sveitsiläinen Leandro Riedi (ATP-224) tuuletti uransa ensimmäisestä ATP Challenger -turnausvoittoa HPP Openissa sunnuntaina. Riedi kukisti loppuottelussa Tomas Machacin (ATP-112) 6-3, 6-1.

Miesten loppuottelu alkoi tasaisissa tunnelmissa. Ensimmäiset pelit etenivät jatkopisteille ja yleisö sai nauttia pitkistä palloralleista. Uransa toisessa Challenger-kilpailun finaalissa esiintynyt Riedi ei näyttänyt hermoilevan ja pääsi kontrolloimaan pisteitä kämmenlyönnillään. Viidenneksi sijoitettu Machac oli pisteissä suurimmaksi osaksi puolustuskannalla. Erän ensimmäinen syötönmurto nähtiinkin Riedin mailasta ja sveitsiläinen siirtyi erässä 5-3 johtoon. 20-vuotias Riedi pääsi murron jälkeen heti perään syöttämään erävoitosta ja nappasi sen nimiinsä 38 minuutin jälkeen 6-3. Erätappio oli tsekkiläisen Machacin koko turnauksen ensimmäinen.

Toisessa erässä Riedi jatkoi laadukasta peliä. Sveitsiläinen painosti Machacin syöttövuoroissa syvillä palautuksilla ja aktiivisella pelillä. Ennakkoluulottomasti esiintynyt Riedi siirtyi erässä nopeasti jo 3-0 johtoon kahden syötönmurron turvin. Machac ei kuitenkaan luovuttanut ja hankki yhden murroista takaisin. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Riedi kiristi otetta ottelun voitosta edelleen ja jatkoi aggressiivista pelaamista. Lopulta sveitsiläinen Riedi juhli uransa ensimmäistä turnausvoittoa ATP Challenger -kiertueella 6-3, 6-1 lukemin.

Karsinnoista läpi turnaukseen itsensä pelannut Riedi voitti viikon aikana yhteensä seitsemän ottelua.

ATP CHALLENGER HPP OPEN | KAAVIO >>

”Tämä on maailman paras tunne juuri nyt”

Sveitsiläinen oli luonnollisesti onnellinen ensimmäisen Challenger-turnausvoittonsa jäljiltä.

– Ottelu oli minun puoleltani hyvä. Olin keskittynyt ja pysyin positiivisena läpi ottelun, vaikka tein muutamia virheitä ottelun aikana. Annoin vain mennä ja tämä [turnausvoitto] on maailman paras tunne juuri nyt, kiteytti Riedi ottelun päätyttyä.

8 päivää Suomessa viettänyt Riedi on viihtynyt Helsingissä ja Talin Tenniskeskuksessa erinomaisesti. Sveitsiläinen oli myös erittäin tyytyväinen omaan esitykseensä kentällä turnauksen aikana.

– Kentällä olin positiivinen ja se oli tavoitteeni koko viikon ajan, mitä tahansa tapahtuukin. Se varmaankin auttoi minut saamaan turnausvoiton, kertoi Riedi.

Yhteensä seitsemän ottelua viikon aikana pelannut Riedi myönsi olevansa väsynyt, mutta sai itsestään silti parhaan irti finaalissa.

– En valehtele, että olin aika väsynyt aamulla ja eilen illalla pitkän semifinaalin jäljiltä. Mutta kun kehoni lämpeni, oloni tuntui hyvältä. Olin jopa hieman yllättynyt. Pelissä olin zonessa ja fyysisesti kaikki oli kunnossa. Iso kiitos kuitenkin turnauksen fysioterapeutille. Hän pelasti elämäni, naurahti Riedi haastattelun päätteeksi.

Sveitsiläinen jatkaa kauttaan vielä yhden turnauksen verran Italiassa ensi viikolla, jonka jälkeen siirtyy lomalle ennen ensi kauden alkua.

Katso koko voittajan haastatteluvideo HPPOpen.fi -sivulta. >>

Lähde: HPP Open

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä