Purjehduksen olympialuokkien toinen maailmancup alkaa 31.5.2022 Hollannissa. Suomella on kilpailussa mukana kaksi venekuntaa. Kilpailut käydään Almeren ja Lelystadin kaupungeissa.
49er-luokan tiimi Ville Korhonen/Edvard Bremer odottavat innolla Hollannin sisälahdella kilpailtavaa regattaa.
– Alkuvuoden kisoissa on ollut suhteellisen kovaa keliä, mutta täällä on vaihteeksi luvassa vähän kevyempää tuulta. Ihan mukavaa vaihtelua ja lähdemme hyvällä meiningillä kilpailuun, venekunta kommentoi.
Keväällä Formula Kite -projektinsa lanseerannut Noora Ruskola osallistuu ensimmäiseen regattaan uudessa purjehdusluokassaan.
– Formula Kite on teknisesti vaikea luokka. Olen aloittanut treenit vasta tänä vuonna, mutta halusin osallistua regattaan kehittääkseni tekniikkaa. Varsinaisia tulosodotuksia ei ole, mutta pystyn oppimaan paljon viikon aikana. Muiden kanssa purjehtimisesta on aina hyötyä, Ruskola sanoi.
49er-luokan kilpailut alkavat tiistaina Almeressa. Formula Kite -luokan ensimmäinen kilpailupäivä Lelystadissa on keskiviikkona. Regatta päättyy lauantaina kunkin luokan 10 parhaan mitalilähtöön.
Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2022:
31.5.-5.6. Allianz Regatta, maailmancup, Almere/Amsterdam, Hollanti
22.-26.6. Kieler Woche, Kiel, Saksa
1.-10.7. 49er, 49erFX, Nacra 17 EM-kisat, Aarhus, Tanska
8.-15.7. Allianz 2022 Youth Sailing World Championships, Haag, Hollanti
31.8.-5.9. 49er, 49erFX, Nacra 17 MM-kisat, Nova Scotia, Kanada
25.9.-2.10. Formula Kite EM-kisat, Nafpaktos, Kreikka
8.-16.10. Formula Kite MM-kisat, Poetto Beach, Italia
10.-17.10. ILCA 6 MM-kisat, Qingdao, Kiina
15.-22.10. IQFoil MM-kisat, Brest, Ranska
14.-21.11. ILCA 6 & 7 EM-kisat, Hyeres, Ranska
*Aikataulut voivat joidenkin kilpailuiden osalta vielä muuttua/tarkentua.
Seuraa Allianz Regattaa täältä: https://allianzregatta.org/hempel-world-cup-series/
Kuva: Jukka Saarikorpi/SPV