Markkinaoikeus määräsi 200.000 euron seuraamusmaksun Paraisten kaupungille laittomasta suorahankinnasta

hpp-golden_icon-competition_rgb

EU:n hankintadirektiivit vuodelta 2014 edellyttivät viranomaisen nimittämistä valvomaan hankintalainsäädännön noudattamista. Suomessa tähän tehtävään nimitettiin Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV). KKV on hoitanut valvontatehtäväänsä hyvin aktiivisesti, ja on tähän mennessä ottanut tutkittavakseen 194 julkisia hankintoja koskevaa asiaa.

KKV keskittyy valvontatoiminnassaan erityisesti (laittomiin) suorahankintoihin. Niiden osalta se voi vaatia markkinaoikeutta mm. julistamaan hankintasopimuksen tehottomaksi sekä laittomaan suorahankintaan syyllistyneen hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksua (enintään 10 prosenttia hankinnan arvosta).

KKV on tehnyt tähän saakka markkinaoikeudelle viisi esitystä seuraamusmaksun määräämisestä hankintayksikölle. Vaatimukset ovat vaihdelleet pääosin 15.000–25.000 euron välillä. Alla taulukko KKV:n esityksistä.

KKV:n seuraamusmaksuesitykset markkinaoikeudelle

Kuten taulukosta ilmenee, markkinaoikeus on toistaiseksi hyväksynyt kaikki KKV:n esitykset, mukaan lukien KKV:n ehdottaman seuraamusmaksun.

Markkinaoikeus antoi 29.3.2019 Paraisten kaupunkia koskevan ratkaisun. Tapauksessa Paraisten kaupunki oli luovuttanut ruokapalvelutoimintansa liikkeen luovutuksena kuntien ja kuntayhtymien omistamalle Arkea Oy:lle. Samalla kaupunki osti 1.000 kappaletta Arkea Oy:n osakkeita (0,12 % osakekannasta). Kaupungin ja Arkea Oy:n välillä solmittiin ruokapalvelutoiminnan palvelusopimus seitsemän vuoden ajalle ja kahden vuoden optiokaudelle. KKV katsoi esityksessään kaupungin syyllistyneen laittomaan suorahankintaan

Markkinaoikeuden mukaan Arkea Oy ei ollut Paraisten kaupungin sidosyksikkö, eikä kaupungilla ollut muitakaan perusteita suorahankinnalle

Markkinaoikeus määräsi 29.3.2019 KKV:n esityksestä Paraisten kaupungille poikkeuksellisen suuren, 200.000 euron, seuraamusmaksun laittomasta suorahankinnasta. Seuraamusmaksu oli näin suuri erityisesti siksi, että hankinnan kokonaisarvo oli noin 20 miljoonaa euroa. Prosentuaalisesti seuraamusmaksu oli kuitenkin vain noin 1 % hankinnan arvosta. Seuraamusmaksun määrään saattoi vaikuttaa myös se, että markkinaoikeus määräsi lisäksi hankintasopimuksen voimassaoloa lyhennettäväksi.

Markkinaoikeuden ratkaisun keskiössä oli osapuolten välisen järjestelyn sidosyksikköluonteen arviointi. Hankintalaki ei sovellu hankintayksikön sidosyksiköltään tekemään hankintaan. Sidosyksikköasema edellyttää mm. sitä, että omistavat hankintayksiköt käyttävät yhdessä määräysvaltaa sidosyksikköönsä. Yhteinen määräysvalta edellyttää puolestaan mm. sitä, että sidosyksikön toimielimet koostuvat kaikkien hankintayksikköjen edustajista. Tässä tapauksessa Paraisten kaupungin edustajat eivät osallistuneet Arkea Oy:n hallintoelinten toimintaan tai niiden jäsenten valintaan, minkä vuoksi yhteinen määräysvalta puuttui. Näin ollen Arkea Oy ei ollut kaupungin sidosyksikkö ja hankinnan tekeminen yhtiöltä ilman kilpailutusta ei ollut tällä perusteella Paraisten kaupungille sallittua.

Toissijaisesti tapauksessa arvioitiin myös sitä, oliko kyseessä Paraisten kaupungin esittämällä tavalla sekamuotoinen sopimus, johon ei sovelleta hankintalain säännöksiä. Kaupunki esitti, että järjestelyn ensisijaisena kohteena olisi ollut ruokapalveluhenkilöstön aseman turvaaminen palveluhankinnan sijaan. Markkinaoikeus katsoi kuitenkin, että sopimuskokonaisuuden pääasiallinen tarkoitus on ollut hankintalain soveltamisalaan kuuluva ruokapalvelujen tuottaminen kaupungille.

Markkinaoikeus arvioi vielä mahdollisten suorahankintaperusteiden käsillä oloa ja katsoi, ettei kaupungilla ollut lainmukaista perustetta suorahankinnalle.

Paraisten kaupungille määrättiin 200.000 euron seuraamusmaksu ja sopimuskausi lyhennettiin päättymään 7 kuukauden kuluttua markkinaoikeuden päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Tämä katsottiin riittäväksi ajaksi, jotta Paraisten kaupunki ehtii järjestää ruokapalvelujen kilpailutuksen.

Jouni Alanen
Partner

Vilma Lumiaho
Legal Trainee

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä