Valtioneuvosto sitoutui jo tammikuun lopulla poliittisesti siihen, että liikkumisrajoitukset ovat ainoa riittävän tehokas uusi rajoitustoimi epidemiatilanteen pahennuttua. Toista oikeudellista vaihtoehtoa ei selvitetty, ja ajattelu lukkiutui. Lopulta myös THL suositteli liikkumisrajoitusten käyttöönottoa. Lakiesitys pysähtyi perustuslakivaliokuntaan. Lakiesityksen virheet olisi voitu välttää ajoissa tehdyllä oikeudellisella selvityksellä ja sillä, että jokainen toimija olisi pysytellyt roolissaan.
Valtioneuvoston lainvalmistelun heikkoa laatua on arvosteltu sen jälkeen, kun liikkumisrajoituksia koskeva hallituksen esitys kaatui eduskunnan perustuslakivaliokunnan täystyrmäykseen. Lakiesitys leimautui kelvottomaksi, ja kritiikkiä on saanut myös valtioneuvoston oikeuskansleri, kun hän ei ollut pysäyttänyt hankkeen etenemistä jo alkuunsa.
Perustuslakivaliokunnan lausunto valmistui ripeästi, vain alle viikossa hallituksen esityksen antamisesta. Lausunto on oikeudellisesti siinä määrin huolellinen ja korkeatasoinen, että sen suojista on ollut nyt itse kunkin turvallista esittää arvostelua.
Samalla on hyvä huomata, että perustuslakivaliokunnan kuulemista kymmenestä professoritason asiantuntijasta viisi puolsi hallituksen esittämiä liikkumisrajoituksia välttämättöminä ja oikeasuhteisina. Muut viisi asiantuntijaa ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia sen sijaan päätyivät katsomaan, että sääntelyn kohde oli väärä: kun yritetään rajoittaa voimakkaasti sisätilojen kontakteja, pitää rajoitukset voida kohdentaa suoraan niihin ja tarvittaessa myös yksityiselämän piiriin kuuluviin kokoontumisiin.
Lakiesitys kaatui myös omaan mahdottomuuteensa. Suomeen koetettiin säätää kevytversio muissa Euroopan maissa käyttöön otetuista ulkonaliikkumiskielloista. Poikkeuksia oli tulossa runsaasti, ja lopulta koko esitys karkasi käsistä, kun poliittisen kompromissin saavuttamiseksi piti ottaa mukaan vielä lisää poikkeuksia. Absurdin sääntelyn symboliksi päätyi vakiintuneen parisuhteen ja sen puitteissa tapahtuvan välttämättömän tapaamisen hahmottelu.
Perustuslakivaliokunnan arvioinnin lopputulos tuli valtioneuvostolle yllätyksenä. Jos pandemiatilanteen kehitys edellyttää nykytilanteessa vielä uusia voimakkaita yksilöiden vapauksien rajoituksia, niitä joudutaan valmistelemaan oikeudellisen ajattelun kannalta lähtötilanteesta. Valtioneuvoston piirissä oli kuukausien ajan ylläpidetty virheellisesti näkemystä, ettei yksityiselämän ja kotirauhan suojaa voida rajoittaa.
Tämä näkemys ilmenee esimerkiksi vuoden 2020 lopulla annetusta hallituksen esityksestä, jonka pohjalta tartuntatautilakia usealta kohdin uudistettiin. Hallitus katsoi tuolloin, ettei kokoontumisrajoituksia voida ulottaa kotirauhan piiriin eikä muutenkaan yksityisiin tilaisuuksiin. Riskialtis yksityinen bilettäminen on voinut jatkua koko ajan kodeissa, mökeillä ja vuokratiloissa lainsäädännön estämättä.
Tammikuun lopulla 2021 valtioneuvosto päivitti koronan hallinnan yleisen toimintasuunnitelmansa. Siinä liitettiin toisiinsa kaksi asiaa: poikkeusolot ja liikkumisrajoitukset. Tämä sanapari vaikutti varmastikin valmiuslain mukaisen sääntelyn pohjalta luontevalta yhdistelmältä. Sitä, olisiko liikkumisrajoituksille jokin yhtä tehokas mutta perusoikeuksiin vähemmän puuttuva vaihtoehto poikkeusoloissa, ei selvitetty.
Myöskään julkisessa keskustelussa ei esitetty liikkumisrajoituksille aluksi oikeudellista vaihtoehtoa. Maaliskuun alussa pidin itse Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa tärkeänä, että mahdollisuudet puuttua yksityiseen elämänpiiriin selvitettäisiin. Lasse Lehtosen kanssa perustelimme Uutissuomalaisen debattikirjoituksessa kotirauhaan puuttumisen edellytyksiä vielä tarkemmin. Myös Pauli Rautiainen pohti Iltasanomien haastattelussa, että valtiosääntöoikeudellisia ongelmia on nähty siellä, missä niitä ei välttämättä ole.
Lainvalmistelu oli kuitenkin ehtinyt jo viikkoja edetä ongelmalliseen suuntaan. Epidemiatilanteen pahennettua myös THL oli maaliskuun alkupuolella suositellut liikkumisrajoituksia. Oikeudellisesti tällainen suositus on kuitenkin kritiikille altis. THL:n pitäisi kertoa valtioneuvostolle, miten paljon erilaisia lähikontakteja olisi saatava vähennetyksi – ja valtioneuvoston asiaksi tulisi jäädä tarvittavien perusoikeusrajoitusten arviointi. THL:n puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että sen suositus perustui valtioneuvoston omaan toimintasuunnitelmaan.
Näissä olosuhteissa lakiesityksen kirjoittajille jäi kovin vähän ajattelun vapautta. Liikkumisrajoitukset olivat sääntelyn mallina jo valtioneuvoston toimintasuunnitelmassa kiveen hakattuja, ja myös THL oli suositellut niitä. Kynnys ajatella juridiikka kokonaan uudesta näkökulmasta oli noussut korkeaksi ja olisi merkinnyt toimintasuunnitelmasta poikkeamista. Tästä näkökulmasta myös oikeuskansleriin nyt jälkikäteen kohdistettu arvostelu näyttäytyy suhteettomalta.
Liikkumisrajoituksia koskeva hallituksen esitys ei kaatunut perustuslakivaliokunnassa ensisijaisesti lainvalmistelun puutteellisen laadun takia – lainvalmistelijat olivat nimittäin kirjoittaneet sitä mitä tilattiin. Lisäksi jos tarkoituksena on säätää kevyempi liikkumisrajoitus kategorisemman ulkonaliikkumiskiellon sijaan, saadaan väistämättä lakitekstiä, jossa virkamiehet koettavat kirjoituspöydän takaa arvella ja tiivistää, millainen sosiaalinen elämä ja palveluiden käyttäminen on tärkeää ja millainen ei.
Toki osaltaan myös kiire johti lakiesityksen tulkinnanvaraisuuteen ja ristiriitaisuuteen. Nämä ongelmat olisivat silti olleet eduskunnassa korjattavissa – jos lakiesityksen perusrakenteen vain olisi arvioitu olleen toimiva. Jos valtioneuvosto nyt uudessa tilanteessa päätyy esittämään vastaavaan lopputulokseen tähtäävää uutta lakiehdotusta toisenlaisen rakenteen pohjalta, valmistelussa voidaan hyödyntää monilta kohdin myös aikaisemman esityksen tekstiä.
Klaus Nyblin
Osakas
+358 40 725 9252
klaus.nyblin@hpp.fi
