Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 20.8.2021 merkittävän vuosikirjaratkaisun (KHO:2021:112), jossa se vahvisti, että Kilpailu- ja kuluttavavirasto (KKV) ei ollut toimittanut väitettyä kilpailurikkomusta koskevaa seuraamusmaksuesitystään markkinaoikeudelle kilpailulaissa asetetussa määräajassa. KHO vahvisti myös, ettei KKV ollut esittänyt muutoinkaan oikeudellisesti riittävää näyttöä seuraamusmaksun määräämiseksi voimajohtojen urakointia harjoittavalle Eltel Networksille ja Eltel Group Oy:lle.
Asian tausta ja Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu
KKV oli valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen markkinaoikeuden 30.3.2016 antamasta päätöksestä, jolla KKV:n seuraamusmaksuesitys hylättiin vanhentuneena. KHO:n ennakkoratkaisupyynnön perusteella Unionin tuomioistuin antoi 14.1.2021 tuomiossaan (C-450/19) kannanottonsa kilpailurikkomuksen kestoa koskevaan tulkintakysymykseen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana oli erityisesti kysymys siitä, oliko KKV tehnyt seuraamusmaksuesityksensä markkinaoikeudelle kilpailulaissa säädetyn, kilpailurikkomuksen päättymisestä laskettavan viiden vuoden määräajan jälkeen. Ratkaisun kannalta keskeinen oli Unionin tuomioistuimen tulkinta siitä, että rakennusurakkasopimuksia koskevan, yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailurikkomuksen voitiin katsoa kestäneen siihen päivään asti, jona oletettuun rikkomiseen osallistunut yritys ja hankintaviranomainen allekirjoittivat urakkasopimuksen koskien yrityksen viimeistä tarjousta, joka oli ollut rikkomuksen kohteena. Unionin tuomioistuimen mukaan urakkasopimuksessa tuli lisäksi olla määritetty kyseisen rakennusurakan olennaiset piirteet ja erityisesti siitä maksettava kokonaishinta. Sen sijaan sillä, että urakan toteuttaminen ja urakkahinnan maksaminen oli porrastettu ajallisesti, ei Unionin tuomioistuimen mukaan ollut merkitystä väitetyn kilpailurikkomuksen ajallisen keston ja päättymisen arvioinnissa.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valitusasiassa väitetysti kilpailurikkomuksen kohteena olevaa rakennusurakkaa koskevan hankintasopimuksen olennaiset piirteet ja rakennusurakasta maksettava kokonaishinta oli määritetty lopullisesti, kun urakkasopimus oli allekirjoitettu 19.6.2007. KKV:n seuraamusmaksuesitys oli tehty markkinaoikeudelle 31.10.2014 ja siten kilpailulaissa säädetyn viiden vuoden määräajan jälkeen. KHO:n ei ollut tarpeen tutkia, oliko kyseiseen urakkaan sisältynyt kiellettyä kilpailun rajoittamista. KHO vahvisti ratkaisussaan myös sen, että KKV ei ollut esittänyt muutakaan oikeudellisesti riittävää näyttöä väittämästään kilpailurikkomuksesta ja sen kestosta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi KKV:n valituksen ja katsoi markkinaoikeuden tehneen oikean ratkaisun katsoessaan KKV:n seuraamusmaksuesityksen vanhentuneeksi.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun merkitys
Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisu antaa yhdessä Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun kanssa selkeän oikeusohjeen tähän saakka tulkinnanvaraiseen kysymykseen siitä, mihin ajankohtaan saakka rakennusurakkaa koskevan tarjousyhteistyön on katsottava jatkuneen. Urakkaa koskeva kilpailurikkomus voi kestoltaan ulottua ainoastaan urakan tarjoajan ja tilaajan välisen sopimuksen allekirjoittamisen ja lopullisesta urakkahinnasta sopimisen ajankohtaan. Kilpailurikkomuksen kestoa ei sen sijaan voida ulottaa KKV:n väittämällä tavalla urakan valmistumishetkeen tai urakkahinnan viimeisen maksuerän maksamisajakohtaan saakka. Tällainen tulkinta olisi johtanut pahimmillaan tilanteeseen, jossa yrityksen kilpailurikkomus voisi joissain tapauksissa jatkua vuosikausia vielä sen jälkeen, kun yritys on irtautunut kilpailulain vastaisesta tarjousyhteistyöstä. Tällainen tulkinta olisi siten riski yritysten oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden toteutumiselle.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu ja siihen liittyvä Unionin tuomioistuimen tuomio selkeyttävät ja täsmentävät urakkasopimuksiin liittyvien kilpailurikkomusten kestoa ja vanhentumista koskevaa sääntelyä. Ratkaisu varmistaa sen, että myös urakointia harjoittavien yritysten kilpailurikkomusten kesto määräytyy yksinomaan niiden omien kilpailua rajoittavien toimenpiteiden perusteella.
Maarika Joutsimo
Senior Advisor
+358 50 338 8495
maarika.joutsimo@hpp.fi
Maarika Joutsimo on erikoistunut EU-oikeuteen ja kilpailuoikeuteen. Maarikan erikoisosaamista ovat kilpailuviranomaisissa ja tuomioistuimissa käytävät kilpailuoikeudelliset prosessit, kuten kartellitutkinnat. Maarika on hoitanut myös julkisia hankintoja koskevia prosesseja markkinaoikeudessa.
Maarika neuvoo asiakkaitaan myös erilaisissa EU- ja kilpailuoikeudellisissa kysymyksissä liittyen esimerkiksi yritysten välisiin sopimuksiin ja muihin yhteistyöjärjestelyihin, hinnoitteluun, yrityskauppavalvontaan ja valtiontukiin.