Ympäristöministeriö julkaisi luonnoksen hallituksen esitykseksi jätelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Luonnoksesta voi lausua 2.6.2020 saakka.
Esityksellä pannaan täytäntöön EU:ssa hyväksytyt uudet jätealan säännökset (ns. jätesäädöspaketti) ja tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämistä koskevaan direktiiviin (ns. SUP-direktiivi) sisältyvät tuotekiellot ja merkintävaatimukset. Ehdotus on muotoiltu lakia valmistelleen laajan työryhmän syksyllä 2019 valmistuneen työryhmämietinnön sekä taustaselvitysten ja vaikutusarvioiden pohjalta.
Keskeisenä tavoitteena on vastata EU:ssa asetettuihin kiristyviin yhdyskuntajätteen ja pakkausjätteen kierrätystavoitteisiin sekä edistää EU:n kiertotalouspaketin tavoitteiden saavuttamista. Jätehierarkian täysimääräinen toimeenpano ja käyttö vähentää syntyvän jätteen määrää, varmistaa korkealaatuisen kierrätyksen, jossa materiaalin arvo säilyy mahdollisimman hyvin, ja mahdollistaa kierrätettävien materiaalien käyttämisen raaka-aineena neitseellisten luonnonvarojen sijasta.
Jätelainsäädäntö ei kuitenkaan yleisesti ottaen ole ensisijainen keino vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta, koska kiertotalouden tavoitteena on ehkäistä jätteen syntymistä ylipäänsä, jolloin koko jätelainsäädännön soveltamiselle ei ole tarvetta. Merkittävämpiin tuloksiin päästään puuttumalla suoraan (teollisuus)tuotantoon ja tuotteiden valmistukseen. Tällöin jätteen määrään voidaan puuttua mm. tuote- ja kemikaalisääntelyn vaatimuksilla. Erilaiset kierrätysratkaisut mahdollistavat uudenlaista liiketoimintaa. Jätelainsäädännössä jätteen määrään voidaan puuttua mm. sivutuotetta ja jätteeksi luokittelun päättymistä koskevalla sääntelyllä. Ehdotuksessa sivutuotteeksi luokittelua koskevat oikeudelliset edellytykset säilyvät ennallaan, mutta jätteeksi luokittelun päätymistä koskevaa yhtä edellytystä lievennetään. Jätelain aiemmassa säännöksessä edellytettiin aineen tai esineen yleistä käyttöä tiettyihin tarkoituksiin, nyt riittäisi, että sitä on määrä käyttää erityisiin tarkoituksiin.
Useiden uudistusten ja mm. raportointivelvollisuuksien lisäksi esityksessä on nostettu esiin Suomea koskevia oikeudellisia ja toiminnallisia ongelmakohtia.
Esityksessä tuodaan esiin Suomen kansallinen ja pitkäaikainen jätteen kuljetuksen kaksoisjärjestelmä ja sen EU:n komissionkin havaitsemat ongelmat. Kaksoisjärjestelmässä kunta on voinut järjestää jätteen kuljetuksen keskitetysti tai päätöksellään siirtää kuljetuksen tilaamisen kiinteistön haltijoiden tehtäväksi. Tähän liittyvistä päätöksistä on useasti valitettu ja oikeudelliset epäselvyydet ovat aiheuttaneet sääntelytaakkaa ja kustannuksia niin kunnille, jätealan toimijoille kuin hallintotuomioistuimillekin. Jätedirektiivissä tai muussa EU:n lainsäädännössä ei säädetä jätteiden kuljetuksen järjestämistavasta, vaan kyse on kansallisesta ratkaisusta.
Kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi kaksoisjärjestelmään liittyvien ongelmien ratkaiseminen on välttämätöntä. Ehdotuksessa ehdotetaankin mm., että kunnalta poistetaan mahdollisuus siirtää kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestäminen kiinteistön haltijan vastuulle kiinteän jätteen kuljetuksen osalta. Tällöin ainoastaan kunta voisi järjestää kiinteän jätteen (biojäte, muut erilliskerättävät jätelajit, sekalainen yhdyskuntajäte) kuljetuksen kiinteistöiltä. Samalla kunnan toteuttamien jätteen kuljetusten hankintoja koskevaa sääntelyä tarkennettaisiin tuntuvasti erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kilpailumahdollisuuksien turvaamiseksi.
Toinen esityksessä merkittäväksi oikeudelliseksi ongelmaksi esiin nostettu muutos on tuottajien vähimmäiskustannusvastuun määrittäminen jätedirektiivin mukaan. Tuottajan tulisi kustantaa unionin markkinoille saattamiensa tuotteiden jätehuollon todelliset kustannukset alkaen erilliskeräyksestä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin perustellusti poiketa tuottajien täydestä kustannusvastuusta tietyissä rajoissa. Suomen osalta keskeisin muutos liittyy pakkausten tuottajavastuuseen. Jätedirektiivin täytäntöönpano edellyttää pakkausten tuottajan kustannusvastuun kasvattamista nykyisestä. Direktiivin sisältöön liittyy kuitenkin merkittävää oikeudellista epävarmuutta sen osalta mitä kaikkea kustannusvastuun pitäisi sisältää.
Asumisessa syntyvien pakkausjätteiden erilliskeräyksen järjestäminen kunnan ja tuottajan yhteistoimintana ja tähän kytketty korvauksista sopiminen on kansallinen sääntelyratkaisu. Sen sijaan pakkausten tuottajan vähimmäiskustannusvastuu perustuu suoraan direktiiviin, jossa on kansallista liikkumavaraa. Ehdotuksen mukaan tuottajien tulisi vuosittain maksaa kunnille korvauksia erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta vähintään siten, että tuottajien osuus ehdotuksessa mainituista pakkausjätehuollon kustannuseristä nousisi 80 %:iin.
Jätedirektiivi kuitenkin velvoittaa entistä selkeämmin jäsenvaltion huolehtimaan siitä, ettei tuottajille aiheuteta turhaa sääntelytaakkaa ja että kaikkien tuottajavastuujärjestelmien toimijoiden roolit ja vastuut määritellään selkeästi. Useat tahot jättivät jo ehdotusta edeltävään työryhmämietintöön eriäviä mielipiteitä kuljetuksen kaksoisjärjestelmästä sekä pakkausjätteen erilliskeräyksestä ja tuottajavastuusta. Oletettavaa on, että vastaavia mielipiteitä esitetään edelleen tästä luonnoksesta.
Lausuntoja ehdotuksesta voi antaa 2.6.2020 saakka, jonka jälkeen hallitus antaa esityksensä eduskunnalle. Jätesäädöspaketin muutokset olisi direktiivin mukaan pantava täytäntöön 5.7.2020 mennessä, mutta esityksen mukaan uudistukset saataisiin voimaan vasta 1.1.2021 alkaen. Kokonaan uudella asetuksella säädettäisiin SUP-direktiivin 3.7.2021 sovellettavaksi tulevat tuotekiellot ja merkintävaatimukset.
Jätelainsäädäntö ympäristöministeriön sivuilla
Jesse Viljanen
Senior Associate
040 776 1620
jesse.viljanen@hpp.fi
Jesse Viljanen on erikoistunut ympäristö- ja kiinteistöoikeuteen. Jessen erikoisosaamista ovat ympäristölupa-asiat ja kaavoitukseen liittyvät kysymykset sekä niihin liittyvät hallintoprosessit. Lisäksi Jesse hoitaa riidanratkaisuun ja julkisiin hankintoihin liittyviä toimeksiantoja.
