Hankintalain uudistamista käsitellyt työryhmä on tammikuussa 2025 julkaissut mietintönsä. Ehdotetuista muutoksista on mahdollista antaa lausuntoja 11.3.2025 saakka. Lausuntokierroksen jälkeen asiassa laaditaan varsinainen hallituksen esitys, joka on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi tänä vuonna. Mietinnön mukaan hankintalain muutokset tulisivat voimaan aikaisintaan 1.1.2026, mutta osaan uusista säännöksistä ehdotetaan pidempiä siirtymäaikoja.
Tässä kirjoituksessa arvioin mietinnössä esitettyjen keskeisten muutosehdotusten vaikutuksia sekä tarjoajina oleviin yrityksiin että hankintayksiköihin eli hankintoja tekeviin viranomaisiin.
Ehdotetuissa muutoksissa korostuu hallitusohjelman tavoite lisätä kilpailua ja tehokkuutta julkisissa hankinnoissa. Lisäksi hankintalakiin ehdotetuilla uusilla ja täsmennetyillä säännöksillä annettaisiin hankintayksiköille mahdollisuus asettaa hankinnan kohdetta määritettäessä turvallisuutta ja varautumista koskevia ehtoja sekä turvata huoltovarmuuden toteutuminen koko hankinnan elinkaaren aikana ja kriisitilanteissa. Turvallisuuden lisäksi hankinnoissa keskeisiä tavoitteita olisivat ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden edistäminen sekä kustannustehokkuus.
Hankintalakiin ehdotetuista muutoksista eniten julkista keskustelua ja myös kritiikkiä on herättänyt ehdotettu 10 %:n vähimmäisomistusvaatimus hankintayksikön sidosyksiköille. Käytännössä vaatimus tarkoittaisi, että kunta tai muu viranomainen voisi välttää kilpailuttamisvelvollisuutensa ja tehdä suorahankintoja muodollisesti erillisestä ja päätöksenteon kannalta itsenäisestä sidosyksiköstä (esimerkiksi in-house yhtiö), vain omistaessaan siitä vähintään 10 %. Ehdotettu muutos hyödyttäisi yrityksiä, jotka tarjoavat viranomaisille sellaisia tuotteita ja palveluja, joita nämä ovat aiemmin ostaneet sidosyksiköiltään, mutta joutuisivat rajan alle jäävästä omistusosuudestaan johtuen jatkossa kilpailuttamaan hankintansa. Useat työryhmässä edustettuina olleet tahot ovat lausumissaan ja eriävissä mielipiteissään katsoneet ehdotetun säännöksen aiheuttavan merkittäviä ongelmia erityisesti pienemmissä kunnissa sekä tietyillä toimialoilla, kuten jätealalla, ruokapalveluissa ja sosiaali- ja terveyspalveluissa tehtäville hankinnoille. Jää nähtäväksi, toteutuuko ehdotettu muutos ja jos toteutuu, missä muodossa ja siirtymäajassa, ja säädetäänkö siihen mahdollisia toimialakohtaisia tai hankintayksikön kokoon tai sijaintiin perustuvia poikkeuksia.
Mietinnössä ehdotetaan myös useita muita merkittäviä hankintamenettelyihin Suomessa vaikuttavia muutoksia. Tarjoajien kannalta tärkeä käytännön muutos olisi ehdotettu uusi säännös, jolla hankintayksikkö velvoitettaisiin keskeyttämään hankinta ja järjestämään uusi tarjouskilpailu tilanteessa, jossa se on saanut vain yhden tarjouksen. Ehdotetulla muutoksella pyritään saamaan Suomessa julkisiin hankintoihin lisää kilpailua ja estämään hankintayksikköä asettamasta tarjouspyynnössään vaatimuksia, jotka vain yksi tarjoaja voi täyttää. Hankintayksikön tulisi hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä määrittää hankinnan kohde ja tarjoajalle ja tarjoukselle asetetut vaatimukset siten, että se saa useita tarjouksia.
Hankintayksiköille ehdotetaan säädettäväksi velvollisuus isoissa, yli 10 miljoonan euron arvoisissa hankinnoissa tehdä markkinakartoitus tai arvioida erilaisia hankintamenettelyn toteuttamistapoja osana hankinnan suunnittelua. Hankintayksikköjä ei velvoitettaisi, mutta kannustettaisiin vastaaviin menettelytapoihin myös arvoltaan pienemmissä hankinnoissa. Hankintalakiin ehdotetaan myös lisättäväksi täsmennyksiä markkinakartoituksen käytännön toteuttamistavoista. Muutokset hyödyttäisivät tarjoajia, koska markkinakartoituksen perusteella hankintayksikkö voisi paremmin ottaa huomioon hankinnan kohteen ja tarjouspyynnön vaatimusten määrittelyissä useamman tarjoajan tuotteet tai palvelut sekä esimerkiksi ICT-hankinnoissa uudet ja erilaiset teknologiset ratkaisut. Markkinakartoituksessa voitaisiin myös ennalta selvittää mahdollisia hankintasopimuksen ehtoja, jotka estäisivät tai vaikeuttaisivat tarjoajia tekemästä tarjousta. Markkinakartoituksesta ei olisi mahdollista valittaa markkinaoikeuteen, mutta mikäli hankintayksikkö jättäisi sen tekemättä, tämä sisältäisi riskin siitä, että hankintamenettely katsottaisiin virheelliseksi esimerkiksi tilanteessa, jossa vain yksi tarjoaja on jättänyt tarjouksen tai jossa hankintaa ei ole jaettu osiin.
Tarjoajien kannalta hyödyllinen olisi säännös siitä, että hankinta tulee lähtökohtaisesti jakaa osiin ja kilpailuttaa ne erikseen, ellei jakamatta jättämiselle ole esitettävissä hyväksyttäviä perusteluja. Hankintojen jakamisella osiin on pyritty lisäämään kilpailutusten määrää ja vahvistamaan erityisesti pk-yritysten mahdollisuuksia tarjota. Toisaalta hankintayksikkö voisi edelleen esimerkiksi markkinakartoituksen tai kustannustehokkuutta koskevan selvityksensä perusteella päätyä siihen, että jakaminen osiin ei kyseisessä hankinnassa ole perusteltua. Hankinnan jakamatta jättämisestä olisi ehdotuksen mukaan aiemmasta sääntelystä poiketen mahdollista jatkossa valittaa markkinaoikeuteen. Muutos korostaisi hankintayksikön velvollisuutta selvittää huolellisesti etukäteen parhaiten soveltuva menettelytapa kussakin hankinnassa.
Lainsäädännön velvoitteita asianmukaisesti noudattavia tarjoajia hyödyttäisi ehdotettu säännös, jonka mukaan hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta pois tarjoaja, jonka hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on syyllistynyt paitsi työoikeudellisiin rikoksiin myös tiettyihin törkeisiin talous- tai ympäristörikoksiin. Hankintayksikölle ehdotetaan myös annettavaksi oikeus sulkea pois tarjouskilpailusta tarjoaja, jonka luotettavuus on todettu riittämättömäksi kansalliselle tai paikalliselle turvallisuudelle aiheutuvan riskin perusteella. Hankintayksikkö voisi esimerkiksi sulkea tarjouskilpailusta toimijat, joiden tarjous, tuotteet tai toimitusketjut on havaittu riskiltään korkeaksi.
Kokonaisuutena arvioiden hankintalakiin ehdotetut muutokset eivät vähennä, mutta osittain täsmentävät ja selkeyttävät hankintamenettelyyn liittyvää sääntelyä. Ehdotetut uudet velvoitteet ja vaatimukset kohdistuisivat valtaosin hankintayksiköihin, joilta muutosten toteutuessa vaadittaisiin ennen varsinaisen hankintamenettelyn käynnistämistä entistä parempaa hankintojen suunnittelua ja valmistelua, kuten markkinakartoitusten tekemistä sekä eri hankintamallien ja hankinnan jakamisen soveltumisen arvioimista. Ehdotetut muutokset todennäköisesti lisäisivät kilpailutuksiin osallistuvien tarjoajien määrää ja siten kilpailua mahdollistaen entistä tasapuolisemman ja tehokkaamman hankintamenettelyn. Hankintayksiköille asetetut uudet velvoitteet saattaisivat toisaalta pahimmillaan myös nostaa hankintojen kustannuksia, pitkittää hankintamenettelyjä ja lisätä valituksia markkinaoikeuteen. Hankintalain uudistuksessa on tämän vuoksi kiinnitettävä erityistä huomiota uusien säännösten tosiasialliseen toimivuuteen ja vaikuttavuuteen. Muussa tapauksessa riskinä on ylisääntely. Hankintalakia uudistettaessa tulisi ehdotettua laajemmin arvioida, voitaisiinko nykyisestä lainsäädännöstä vielä poistaa osapuolia kuormittavaa tarpeetonta sääntelyä.
