Vaikka KKO linjaa ratkaisussaan sitä, mitä ”markkinoinnilla” tarkoitetaan, tällä käsitteellä voidaan tarkoittaa eri lainsäädännön aloilla erilaisia sisältöjä.
Asiassa oli kysymys siitä, oliko yritys (jäljempänä A) markkinoinut sen tavaramerkillä varustettua kahvinkeitintä omanaan tuotevastuulaissa tarkoitetulla tavalla ja oliko A vastuussa vahingosta, joka oli aiheutunut kuluttajalle tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta.
Asiassa esitetyn perusteella tulipalo oli aiheutunut edellisenä päivänä ostetusta kahvinkeittimestä, joka oli varustettu A:lle rekisteröidyllä tavaramerkillä. Tapauksessa vakuutusyhtiö oli korvannut kotivakuutuksesta kuluttajalle tulipalosta aiheutuneen vahingon ja kuluttajan oikeus vaatia korvausta tuotevastuulain nojalla oli siirtynyt vakuutusyhtiölle.
Ratkaisun kannalta keskeinen säännös on tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohta, jonka mukaan tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus on ”sillä, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan.”
Asiassa oli keskeistä, miten lainkohdassa mainittu ”markkinoinut” ymmärrettiin. Vaikka KKO linjaa ratkaisussaan sitä, mitä ”markkinoinnilla” tarkoitetaan, tällä käsitteellä voidaan tarkoittaa eri lainsäädännön aloilla erilaisia sisältöjä.
Asian tarkempi tausta ja alempien tuomioistuinten ratkaisut
Vakuutusyhtiö oli korvannut kotivakuutuksesta kuluttajalle asunnossa tulipalosta aiheutuneen vahingon. Onnettomuusselosteen mukaan tulipalo oli aiheutunut kahvinkeittimisestä, jonka kuluttaja oli ostanut edellisenä päivänä. Kuluttajan ostama kahvinkeitin oli rekisteröity A:lle rekisteröidyllä tavaramerkeillä ”Philips” ja ”Saeco”. Kahvinkeittimen oli puolestaan valmistanut A:n tytäryhtiö B Romaniassa. Kahvinkeittimessä oli CE-merkintä, jossa oli A:n tavaramerkiksi rekisteröity tunnus ”Saeco”, osoite Italiaan ja teksti ”Made in Romania”.
Vakuutusyhtiö oli vaatinut käräjäoikeudessa A:n velvoittamista suorittamaan korvausta tuotevahingosta. Vakuutusyhtiön mukaan A oli vahingonkorvausvastuussa tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla, koska se omisti B:n osakkeet ja koska kahvinkeitin oli varustettu A:n tavaramerkeillä. Lisäksi A oli markkinoinut kahvinkeitintä suomenkielisillä internetsivuillaan.
A kiisti kanteen. A katsoi, ettei se ollut kahvinkeittimen valmistaja eikä se ollut markkinoinut kahvinkeitintä Suomessa. Lisäksi A kiisti kanteen sillä perusteella, että kahvinkeitin ei ollut ollut virheellinen sen liikkeellelaskuhetkellä eikä se ollut aiheuttanut tulipaloa.
Käräjäoikeus katsoi, että A oli markkinoinut tavaramerkeillään varustettua kahvinkeitintä Suomessa ja että A oli vastuussa tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta aiheutuneesta vahingosta. Siten A oli velvollinen korvaamaan vakuutusyhtiölle tulipalosta aiheutuneen vahingon.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden ratkaisun. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että tuotteen puutteellinen turvallisuus oli aiheuttanut vahingon. Hovioikeus katsoi kuitenkin jääneen näyttämättä, että A olisi markkinoinut tuotetta Suomessa, minkä vuoksi A:n ei katsottu olleen vastuussa tuotevahingosta. Koska hovioikeus hylkäsi kanteen näillä perusteilla, hovioikeus ei lausunut siitä, oliko A saattanut todennäköiseksi, että tuotteen turvallisuudessa ei ollut ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sen liikkeellelaskuhetkellä.
Asian käsittely korkeimmassa oikeudessa
Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa rajoitettuna koskevaan kysymystä siitä, oliko A tuotevastuulain nojalla vastuussa sen tavaramerkeillä varustetun ja sen tytäryhtiön valmistaman kahvinkeittimen aiheuttamasta vahingosta.
Korkein oikeus esitti asiassa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön, jossa korkein oikeus tiedusteli seuraavaa:
”Edellyttääkö tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetty valmistajan määritelmä sitä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana?”
Unionin tuomioistuin vastasi ennakkoratkaisupyyntöön seuraavasti:
”[tuotevastuudirektiivin] 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitettu valmistajan käsite ei edellytä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana.”
Korkein oikeus totesi, että tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä oli siten tulkittava niin, että tuotteen varustaminen yleisesti tunnetulla tavaramerkillä täyttää kohdassa säädetyn vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksen.
Markkinoinnin osalta korkein oikeus totesi seuraavan:
”Korkein oikeus toteaa, että markkinoinnin käsite on merkityssisällöltään laaja. Sillä tarkoitetaan erilaisia toimenpiteitä, joilla yritykset pyrkivät edistämään tuotteidensa tai palveluidensa myyntiä. Kun otetaan huomioon, että tavaramerkin nimenomaisena tarkoituksena on ilmaista elinkeinotoiminnassa tuotteen tai palvelun alkuperä ja erottaa markkinoilla tietyn tavaramerkin haltijan tuotteet tai palvelut muiden vastaavista, tuotteen varustamista yleisesti tunnetulla tavaramerkillä on jo sellaisenaan pidettävä markkinointina. Kysymyksessä olevaa lainkohtaa voidaan siten perustellusti tulkita sen sanamuodon perusteella niin, että tuotteen varustaminen tällaisella tavaramerkillä täyttää säännöksen mukaisen vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksen myös tuotteen omana markkinoimisen osalta.”
Korkein oikeus katsoi markkinoinnin käsitteen olevan lähtökohtaisesti merkityssisällöltään laaja.
Korkeimman oikeuden johtopäätös (KKO 2023:8)
Korkein oikeus päätyi asiassa esitetyn perusteella siihen, että kysymyksessä oleva kahvinkeitin oli varustettu A:n tavaramerkeillä Philips ja Saeco. A on siten markkinoinut tuotevahingon aiheuttanutta kahvinkeitintä omanaan. A on näin ollen tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla vastuussa vakuutusyhtiölle aiheutuneesta vahingosta, jos muut korvausvastuun edellytykset täyttyvät.
Korkein oikeus palautti asian hovioikeuteen, jonka tulee arvioida, onko A tuotevastuulain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla saattanut todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sen liikkeellelaskuhetkellä.
Markkinointi muussa erityislainsäädännössä
Korkein oikeus katsoi tapauksessa, että tuotteen varustaminen elinkeinonharjoittajan tavaramerkeillä oli tuotevastuulaissa tarkoitettua tuotteen markkinointia. Markkinointi on kuitenkin muussa erityislainsäädännössä määritelty myös tästä poikkeavasti.
Esimerkiksi alkoholilaissa markkinoinnilla tarkoitetaan alkoholilain 1 luvun 3 §:n 16 kohdan mukaan:
”mainontaa, epäsuoraa mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa; epäsuoraa mainontaa on erityisesti tuotteen myynninedistäminen muun hyödykkeen mainonnan yhteydessä siten, että muun hyödykkeen tunnuksena käytetään sellaisenaan tai tunnistettavasti muunnettuna tuotteen tai sen myyjän vakiintunutta tunnusta tai että muun tuotteen mainonnasta muutoin välittyy mielikuva tietystä tuotteesta tai sen myyjästä.”
Alkoholilaissa markkinoinnin määrittelyssä oli kyse lainsäätäjän tekemästä valinnasta, jossa vanhan alkoholilain mukainen mainonta, epäsuora mainonta ja muu myynninedistämistoiminta määriteltiin uudessa alkoholilaissa markkinoinniksi. Alkoholilaissa markkinointi on siten määritelty huomattavasti suppeammin, kuin miten markkinointi tuotevastuulain järjestelmässä ymmärretään (alkoholilaissa määrittelyn tarve seurasi käytännössä lain sisäisestä systematiikasta). Markkinointi on määritelty erikseen myös esimerkiksi tupakkalaissa ja lääkeasetuksessa.
Kirjoitus on julkaistu 16.2.2023 Edilexin Vierashuoneessa.
