Lain oikean tulkinnan hakeminen rikosprosessin kautta on rikosepäilyn kohteeksi joutuvalle usein kohtuutonta.
Syyttäjä jätti nostamatta syytteen paljon julkisuutta saaneessa alkoholin etämyyntiä koskeneessa rikosepäilyssä. Yli vuoden kestänyt esitutkinta päättyi toteamukseen, että laissa ei ole säädetty rangaistavaksi sitä, minkä mukaan epäillyt olivat avoimesti ja myös viranomaisten tieten vuosia toimineet.
Tapahtumaketju oli monelta kannalta ongelmallinen. EU-oikeudellisten syiden takia sosiaali- ja terveysministeriö ei ollut pystynyt esittämään lakia muutettavaksi toivomallaan tavalla. Sen sijaan viranomaiset päätyivät hakemaan tulkinnanvaraiseen lakiin selvyyttä rikosprosessilla. Toimintatapa on rikosepäilyn kohteeksi joutuvalle kohtuuton.
Samantyyppinen on myös päästöhyvityspalvelua tarjoavaa säätiötä koskenut tapaus. Säätiö oli pyrkinyt selvittämään rahankeräysluvan tarvetta viranomaiselta, mutta asian käsittely kesti kauan. Kun säätiö oli lopulta tehnyt hakemuksen rahankeräysluvasta, siihen ei annettu ratkaisua. Sen sijaan viranomainen ilmoitti poliisille jo tapahtuneesta rikoksesta. Syyttäjä nosti säätiön edustajaa vastaan syytteen, mutta peruutti sen myöhemmin. Syynä oli eduskunnassa syytteen nostamisen jälkeen hyväksytty lainmuutos. Nykyisin päästöhyvityspalvelu on suljettu rahankeräyslain ulkopuolelle. Tuomioistuimen kannanotto jäi saamatta asiaan, jossa syyksi lukeva tuomio olisi ollut jo yleisen oikeustajun kannalta ongelmallinen.
Julkisuudessa esillä olleet tapaukset kertovat laajemmasta ongelmasta. Myös muilla yhteiskunnan alueilla on epäselvää lainsäädäntöä, ja monet rangaistussäännökset ovat tulkinnanvaraisia. Varsin usein kuitenkin katsotaan, että esitutkinta voidaan aloittaa ja syyte nostaa, vaikka lain sisältö on epäselvä.
Tuomioistuinten, erityisesti korkeimman oikeuden, ennakkoratkaisut ovat tärkeä osa lain ja rangaistussäännöstenkin tulkintaa. Silti ajatusmalli, jossa varauksetta hyväksytään yksilön saattaminen rikosprosessin kohteeksi ensisijaisesti lain oikean tulkinnan löytämiseksi, on vinoutunut.
Osa rangaistussäännöksistä joudutaan väistämättä laatimaan yleisluonteisiksi. Esimerkiksi sananvapausrikoksia koskevissa säännöksissä ei voida luetella yksityiskohtaisesti, mitä ei saa sanoa tai kirjoittaa. Useat muut rangaistussäännökset voidaan kuitenkin laatia tarkemmin – niin, että tulkinnanvaraa jää vain vähän.
Rikosoikeuden kannalta vaikein kokonaisuus ovat sektorikohtaiset lait, joilla katetaan esimerkiksi jokin elinkeinotoiminnan alue, ja lakiin sisällytetään yleisluonteinen rangaistussäännös. Sen piiriin otetaan usein kaikenlainen lain säännösten rikkominen. Jos yksittäiset pykälät ovat epäselviä, myös rikossäännöksestä tulee tulkinnanvarainen.
Lainvalmistelun laatuongelmista on puhuttu pitkään. Keskustelun piiriin ei silti juurikaan ole päätynyt se, että osassa lainsäädäntöä myös ilmaisut ovat epäselviä: tekstin voi perustellusti lukea monella eri tavalla. Ongelmien juurisyy ovat lainvalmistelutyön riittämättömät resurssit. Puutteet eivät aina korjaudu myöhemmässäkään vaiheessa. Sekä luonnosten että lopullisten esitysten kommentoijista suuri osa on etujärjestöjä. Ne keskittyvät jäsenistönsä edunvalvontaan. Oikeustieteilijätkin antavat lausuntonsa muun työnsä ohessa, ja lausunnot voivat jäädä pintapuolisiksi.
Joskus lainsäädännöstä tehdään epäselvää jopa tarkoituksellisesti. Valmistelussa saatetaan antaa merkittävä asema edunvalvontajärjestöille, eivätkä nämä aina saavuta keskinäistä yhteisymmärrystä. Tuloksena on epäselvää sääntelyä, jonka tavoitellaankin selkiytyvän vasta tuomioistuimissa.
Pääasiallisesti lain oikeaa tulkintaa koskevia oikeudenkäyntejä pitäisi saada vähennettyä. Päästöhyvityspalvelun osalta lainsäätäjä korjasi ongelmallisen lain, mutta myös muuten on madallettava kynnystä tarkentaa epäselviä säännöksiä. Ministeriöiden pitää huolehtia vastuullaan olevan sääntelyn laadusta, eikä valvovien viranomaisten tule ulkoistaa lainsäädännön ongelmia rikosprosesseihin.
Kirjoitus on julkaistu 9.5.2022 Helsingin Sanomissa Vieraskynä-kirjoituksena.
