EU:n tuomioistuin vahvisti tuoreessa tuomiossaan, ettei Suomen kuntalain vastuukuntamallin mukainen kuntien yhteistyö ollut julkinen hankinta. Lisäksi vastuukunta, Porin kaupunki, sai hankkia yhteistyösopimusten mukaiset palvelut omalta sidosyksiköltään.
Tausta
Porin kaupunki ja eräät sen ympäristökunnat olivat solmineet vuonna 2012 kaksi yhteistyösopimusta, jotka liittyivät kuljetuspalveluihin. Sopimuksissa Porin ympäristökunnat siirsivät palvelujen järjestämisvastuun Porin kaupungille kuntalain säännösten mukaisesti. Pori hankki puolestaan sopimusten mukaiset palvelut omalta in house -yksiköltään eli sidosyksiköltään, Porin Linjat Oy:ltä.
Asia eteni markkinaoikeuteen, joka katsoi järjestelyt hankintalain vastaisiksi. Markkinaoikeuden mukaan Porin Linjat Oy:n liikevaihdosta liian suuri osa oli ns. ulosmyyntiä eikä yhtiö siten ollut Porin kaupungin sidosyksikkö.
Porin kaupunki valitti markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka puolestaan päätyi esittämään ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimelle (EUT) EU:n tuolloin voimassa olleen yleisen hankintadirektiivin 2004/18/EY tulkinnasta.
EUT:n tuomio
EUT vahvisti 16.6.2020 antamassaan tuomiossa C-328/19, ettei tehtävien siirrossa ollut kysymys EU:n yleisessä hankintadirektiivissä tarkoitetusta julkisesta hankinnasta vaan direktiivin ulkopuolelle jäävästä toimivallan siirrosta.
Tuomioistuin oli vahvistanut tällaisen toimivallan siirron edellytykset vuonna 2016 yksityiskohtaisesti jätehuoltoa koskeneessa asiassa C-51/15 Remondis. Tuomioistuimen mukaan julkisten tehtävien suorittamista koskeva toimivallan siirto on kyseessä silloin, kun siirto koskee sekä siirrettyyn toimivaltaan liittyviä vastuita että tähän toimivaltaan liittyviä valtuuksia siten, että äskettäin toimivaltaiseksi tulleella viranomaisella on itsenäinen päätöksentekovalta ja se on rahoituksellisesti itsenäinen.
Nämä kaksi tapausta ovat ainoat, joissa EUT on ottanut yksityiskohtaisesti kantaa siihen, millä edellytyksillä julkisyhteisön tehtävien siirto ei ole julkinen hankinta.
EUT:n piti asiassa C-328/19 vielä ottaa kantaa siihen, voiko Pori käyttää omaa sidosyksikköään paitsi omien niin myös yhteistyökuntiensa kuljetustarpeiden tyydyttämiseksi. Vastaus oli myöntävä, ja EUT katsoi myös, että Porin Linjat Oy:n ns. in house -toimintaan oli luettava myös sen tuottamat palvelut Porin yhteistyökuntien alueilla. Kyse ei siis ollut yhtiön in house -aseman potentiaalisesti ”saastuttavasta” ulosmyynnistä.
EUT:n tuomiota voidaan pitää selkeästi perusteltuna ja vaikka tapauksessa ei voitu vielä soveltaa nykyistä yleistä hankintadirektiiviä EU/2014/24, tuomiota vodaa pitää pätevänä oikeusohjeena myös sitä sovellettaessa. Kun toimivalta palvelujen tuottamiseen siirretään vastuukunnalle, kysymyksessä ei ole julkinen hankinta vaan hallinnon sisäinen järjestely. Yhtä selvää on, että vastuukunta voi käyttää kyseisten palvelujen tuottamiseen omaa in house -yksikköään.
Seuraavaksi on korkeimman hallinto-oikeuden vuoro ratkaista itse hankintariita. Se on velvollinen noudattamaan EUT:n antamaa tulkintaohjetta, joka pätee käytännössä myös Suomen hankintalain tulkintaan.
Jouni Alanen
Partner, Head of Public Procurement
+358 40 775 7171
jouni.alanen@hpp.fi
Kirjoitus perustuu kirjoittajan 7.10 julkaistuun oikeustieteelliseen artikkeliin Defensor Legis -lehden 100-vuotisjuhlanumerossa; ”Julkisyhteisön tehtävien siirto – hallinnon sisäinen uudelleenjärjestely vai julkinen hankinta?” Linkki artikkeliin.