Kaikkien olympialuokkien yhteiset MM-kisat ovat käynnistyneet maanantaina kaikkien luokkien osalta. Aamupäivän lähdöissä kilpailleet Nacra 17 -luokan edustajat Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen eivät yltäneet omalle tasolleen päivän kahdessa ensimmäisessä lähdössä, ja tippuivat siten sijalle yhdeksän kisojen kokonaistuloksissa. Monika Mikkola purjehti kaksi lähtöä ja on kokonaistuloksissa sijalla 25, maittain sijalla 17. Iltapäivän edetessä tuuli laski, minkä seurauksena ILCA 7 -luokan miehillä ja iQFoil-naisilla ei ollut mahdollisuutta ajaa kilpailulähtöjä tänään.
– Me emme oikein saaneet juonen päästä tänään kiinni. Oli aika vaikeat tuulet, ja jokainen lähtö oli vähän uudenlainen. Vanhat kujeet eivät toimineetkaan seuraavissa lähdöissä, Akseli Keskinen sanoo.
– Oli aika vaikeaa oppia lähdöstä toiseen. Se oli aika rankkaa, mutta kyllä se siitä, jatkaa Sinem Kurtbay.
Nacra 17 -luokalla on huomenna välipäivä, muiden luokkien ensimmäinen mahdollinen lähtö on tiistaina kello 12:00 Suomen aikaa.
Suomalaiset 2023 MM-kisoissa:
Nacra 17 – Sekajoukkue katamaraani
9. Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen (maittain sijoitus 6) – 17, 14, 3
ILCA 6 – Naisten jolla
25. Monika Mikkola (maittain sijoitus 17) – Tänään: 26, 12
iQFoil M – Miesten purjelauta
60. Jakob Eklund (maittain sijoitus 28) – 17, 39, 17, (51 DNC)
Formula Kite W – Naisten leijalauta
29.* Noora Ruskola – 15, 11, 14
*Tulos suuntaa antava, toiselta laivueelta puuttuu lähtö kokonaistuloksista.
ILCA 7 – Miesten jolla, ei lähtöjä tänään
10. Kaarle Tapper (maittain sijoitus 9)
11. Valtteri Uusitalo
56. Nooa Laukkanen
81. Aleksi Tapper
49er FX – Naisten skiff, ei lähtöjä tänään
17. Ronja Grönblom/Veera Hokka (maittain sijoitus 14)
49er – Miesten skiff, ei lähtöjä tänään
53. Oskari Muhonen/Edvard Bremer (maittain sijoitus 24)
59. Juuso Roihu/Lasse Lindell
iQFoil W – Naisten purjelauta, ei lähtöjä tänään
Aleksandra Blinnikka, Sofia Hämäläinen
Tulokset ovat alustavia. Linkki kokonaistuloksiin tässä. Haagin MM-kisoissa jaetaan maapaikkoja Pariisin kesäolympialaisiin eri luokkien osalta seuraavasti: Nacra 17 (9 paikkaa), 49er- ja 49er FX (10 paikkaa), iQFoil (11 paikkaa), ILCA 6- ja 7 (16 paikkaa), Formula Kite (8 paikkaa), 470 (8 paikkaa).
Kuvassa Kaarle Tapper. Kuvaaja: World Sailing/Sailing Energy