Korkein oikeus on tuoreessa ennakkopäätöksessään KKO 2025:3 linjannut rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) 30 §:n tulkintaa. Korkeimman oikeuden mukaan urakoitsijan laiminlyönnin törkeyttä arvioitaessa lähtökohdaksi voidaan ottaa urakoitsijan urakkasopimuksen mukainen suoritusvelvollisuus sekä se, kuinka paljon urakoitsijan virheellinen menettely on poikennut asianmukaisesta urakkasuorituksesta ottaen huomioon urakoitsijaa velvoittava lainsäädäntö ja muut määräykset, urakoitsijan työsuoritusta koskevat sopimusmääräykset sekä hyvä rakennustapa. Kun urakoitsijan virhe oli aiheutunut törkeästä laiminlyönnistä, urakoitsija oli vastuussa myös takuuajan jälkeen ilmenneistä virheistä.
Asian tausta
Tilaajana toiminut asunto-osakeyhtiö oli solminut urakoitsijan kanssa urakkasopimuksen 72 huoneistoa käsittävän kerrostalon käyttövesiputkien uusimisesta. Sopimukseen sovellettiin YSE 1998 -ehtoja. Urakka suoritettiin vuonna 2011, ja sen takuuaika päättyi heinäkuussa 2013. Kerrostalon huoneiston A 24 kylpyhuoneessa oli havaittu maaliskuussa 2017 vesivuoto, josta oli aiheutunut vahinkoa rakenteisiin ja myös muihin huoneistoihin.
Tilaaja oli vaatinut käräjäoikeudessa nostamallaan kanteella, että urakoitsija velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvausta muun ohella vaurioiden selvittämisestä ja vesivahinkojen korjauksesta. Tilaajan mukaan vahingot olivat aiheutuneet urakoitsijan virheistä, ja urakoitsija oli menetellyt törkeän huolimattomasti. Urakoitsija oli kiistänyt kanteen.
YSE 1998 -ehtojen takuuajan jälkeistä vastuuta koskevassa 30 §:ssä on todettu seuraavaa:
”Urakoitsija vastaa takuuajan jälkeenkin sellaisista virheistä, joiden tilaaja näyttää aiheutuneen urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, täyttämättä jääneestä suorituksesta tai olevan seurausta sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä ja joita tilaaja ei ole kohtuuden mukaan voinut havaita vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana. Tästäkin vastuustaan urakoitsija on vapaa, kun kymmenen vuotta on kulunut rakennuskohteen vastaanottamisesta tai, mikäli vastaanottotarkastusta ei ole pidetty, siitä päivästä, jolloin rakennuskohde on otettu käyttöön.”
Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli kyse siitä, oliko urakoitsijan urakkasuorituksessaan käyttö-vesiputkien läpivientien tiivistämisessä tekemä virhe aiheutunut sen törkeästä laiminlyönnistä ja oliko YSE 1998 -ehtoja ja erityisesti edellä lainattua sopimuskohtaa tulkittava siten, että urakoitsija oli tämän perusteella korvausvastuussa virheestä hovioikeuden tuomion mukaan tilaajalle aiheutuneesta vahingosta.
Alempien oikeusasteiden ratkaisut
Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että urakoitsijan suoritus oli ollut vastoin urakkasopimusta, suunnitelmia, rakennusmääräyksiä sekä hyvää rakennustapaa, ja siinä oli ollut virhe. Käyttövesiputkien läpivientien tiivistykset oli toteutettu puutteellisesti, minkä seurauksena vettä oli päässyt vuotamaan huoneiston A 24 kylpyhuoneen allaskaapista läpiviennin kautta kerrostalon hormirakenteeseen. Vesi oli valunut rakenteita pitkin alaspäin aiheuttaen vahinkoa paitsi huoneistolle A 24, myös muihin rakennuksen huoneistoihin ja rakenteisiin. Käräjäoikeus totesi, että mikäli tiivistykset olisi tehty asianmukaisesti, vesivahinko olisi voitu välttää.
Lisäksi käräjäoikeus totesi, että läpivientien tiivistys oli ollut kunnossa vain kahdessa huoneistossa, mikä osoitti puutteiden olevan laaja-alaisia ja toistuvia urakoitsijan asennuksissa. Näiden virheiden vuoksi huomattava vesivahingon vaara oli ollut käsillä myös muissa huoneistoissa. Käräjäoikeus katsoi, että virheet olivat johtuneet urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, minkä seurauksena urakoitsija oli vastuussa virheestään myös takuuajan jälkeen. Käräjäoikeus velvoitti urakoitsijan suorittamaan tilaajalle vahingonkorvausta.
Hovioikeus päätyi asiassa samaan lopputulokseen, eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että aiheutuneet vahingot olivat olleet merkittäviä. Vahingonvaara oli myös ollut ilmeinen jo asennusvaiheessa. Läpivientien tiivistämisen merkitys oli ollut rakennusalalla yleisesti tunnettu, joten urakoitsijalta oli voitu edellyttää erityistä huolellisuutta läpivientejä tiivistettäessä. Ottaen huomioon tiivistysten merkitys ja vahingon vaara, tiivistysten asentaminen rakentamismääräyskokoelmasta ilmenevien ohjeiden vastaisesti sekä virheiden toistuvuus useissa huoneistoissa, hovioikeus katsoi, että urakoitsija oli aiheuttanut huoneiston A 24 läpiviennin tiivistyksen virheen törkeällä laiminlyönnillä. Hovioikeuden mukaan urakoitsija oli vastuussa virheen aiheuttaman vesivahingon kustannuksista vielä takuuajan jälkeenkin.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Korkein oikeus totesi, että YSE 1998 -ehdoissa ei ole tarkemmin määritelty, mitä laiminlyönnin törkeydellä ehdoissa tarkoitetaan. Korkein oikeus totesi, että YSE 1998 -ehtojen 30 § vastaa osaltaan yleistä sopimusoikeudellista periaatetta, jonka mukaan sopimuksen osapuoli ei vapaudu sopimusehdon perusteella sellaisen vahingon korvaamisesta, jonka hän on aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudellaan. Korkeimman oikeuden mukaan törkeänä huolimattomuutena voidaan pitää ainakin tietoista piittaamattomuutta vahingon välttämiseksi tarpeellisista huolellisuusvaatimuksista. Vanhempaan oikeuskirjallisuuteen viitaten, korkein oikeus totesi, että sopimussuhteessa huolimattomuutta voidaan pitää törkeänä, kun osapuoli on ilmeisesti ja olennaisessa määrin poikennut häneltä vaadittavasta huolellisuudesta.
Ratkaisunsa perusteluissa korkein oikeus totesi, että arvioitaessa urakoitsijan laiminlyönnin törkeyttä, lähtökohdaksi voidaan ottaa urakoitsijan urakkasopimuksen mukainen suoritusvelvollisuus sekä se, kuinka paljon urakoitsijan virheellinen menettely on poikennut asianmukaisesta urakkasuorituksesta. Asianmukaisuuden arvioinnissa on tällöin otettava huomioon urakoitsijaa velvoittava lainsäädäntö ja muut määräykset, urakoitsijan työsuoritusta koskevat sopimusmääräykset sekä hyvä rakennustapa. Merkitystä on osaltaan sillä huolellisuuden tasolla, jota urakka-suorituksessa voidaan siihen liittyvä vahinkoriski eli vahingon todennäköisyys ja seurauksen vakavuus huomioon ottaen edellyttää. Erityistä ammattitaitoa vaativan urakan suorittajalta voidaan perustellusti edellyttää tavanomaista suurempaa huolellisuutta. Laiminlyönnin törkeyden arvioinnissa merkitystä voidaan lisäksi antaa esimerkiksi urakoitsijan virheen laaja-alaisuudelle ja mahdolliselle toistuvuudelle. Viime kädessä kysymys on tapauskohtaisesta kokonaisarvioinnista.
Arvioidessaan urakoitsijan menettelyä käsillä olevassa tapauksessa, korkein oikeus kiinnitti huomiota LVI-rakentamista koskeviin rakennusmääräyksiin, urakkasopimukseen sekä LVI-työselostukseen. Urakassa oli tullut noudattaa muun ohella rakentamismääräyskokoelman vesi- ja viemärilaitteistoja koskevan D1 osan määräyksiä ja ohjeita, mikä ilmenee osapuolten välisestä urakkasopimuksesta ja nimenomaisesti myös urakkasopimuksen osana olevasta LVI-työselostuksesta. Rakentamismääräyskokoelman osan D1 määräyksessä 2.4.1 on muun ohella todettu, että rakennukseen asennettava vesijohto on sijoitettava siten, että mahdollinen vesivuoto voidaan havaita luotettavasti ja ajoissa. Määräystä koskevassa ohjeessa 2.4.1.1 on todettu, että vesikalusteiden kytkentäjohdot asennetaan seinärakenteeseen siten, että mahdollinen vesivuoto ei tunkeudu rakenteeseen, ja siten, että vuoto voidaan helposti havaita. LVI-työselostuksessa on tarkemmin kuvattu menetelmä, miten päätteet, kannakereiät ja muut lävistykset on täytynyt tiivistää. Tiivistäminen on siten ollut olennainen osa käyttövesiputkien uusimista koskevaa työsuoritusta. Vesivahingon ilmenemisen jälkeen laaditun korjaustarveselvityksen mukaan käyttövesiputkien läpivientien tiivistys oli ollut puutteellinen 52 huoneistossa eli virheellisyys oli ollut laaja-alaista.
Urakoitsijan virhe oli aiheuttanut vesivahingon tilaajan omistamassa rakennuksessa, kun vesi oli päässyt vuotamaan huoneiston A 24 kylpyhuoneen läpiviennin kautta kerrostalon hormirakenteeseen ja sitä kautta valumaan rakennetta pitkin alaspäin. Asiassa oli ollut riidatonta, ettei tilaaja olisi voinut kohtuuden mukaan havaita läpivientien tiivistysten virheitä vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana.
Korkein oikeus katsoi, että urakoitsijan suoritus oli toteutettu LVI-rakentamista koskevien rakennusmääräysten, urakkasopimuksen, LVI-työselostuksen ja siten myös hyvän rakennustavan vastaisesti. Näin ollen urakoitsijan suoritus oli selvästi poikennut siitä, mitä ammattitaitoiselta ja huolellisesti toimivalta urakoitsijalta voidaan edellyttää ja vahingonvaara oli ollut ilmeinen. Korkein oikeus katsoi, että urakoitsijan virhe oli johtunut urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, minkä seurauksena urakoitsija oli vastuussa myös takuuajan jälkeen ilmenneistä virheistä. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Kokoavia näkökohtia
Korkeimman oikeuden ratkaisun keskeinen sisältö liittyy urakoitsijan laiminlyönnin (huolimattomuus) vakavuusasteen arviointiin ja erityisesti siihen, milloin YSE 1998 -ehtojen 30 §:ssä tarkoitettu törkeän laiminlyönnin tunnusmerkistö täyttyy.
Arvioitaessa sitä, onko urakoitsijan huolellisuus ollut riittävää, tulee korkeimman oikeuden mukaan huomioida suoritukseen liittyvä vahinkoriski eli vahingon todennäköisyys ja seurauksen vakavuus. Ja mitä korkeampi ammattitaito urakoitsijalla on, sitä suurempaa huolellisuutta urakoitsijalta voidaan edellyttää.
Lisäksi korkeimman oikeuden mukaan laiminlyönnin törkeyden arvioinnissa merkitystä voidaan antaa virheiden lukumäärälle ja mahdolliselle toistuvuudelle. Laiminlyönti (huolimattomuus) saattaa ikään kuin kumuloitua virheiden lukumäärän ja toistuvuuden seurauksena törkeäksi laiminlyönniksi (huolimattomuudeksi). Näkökulma on perusteltu ja looginen myös ratkaisun perusteluissa muutoin esitetyn kanssa, koska lukuisat ja toistuvat virheet mahdollisesti lisäävät vahingon todennäköisyyttä ja seurauksen vakavuutta.
Laiminlyönnin törkeyttä koskeva arviointi on aina tapauskohtaista. Korkeimman oikeuden ratkaisu on tervetullut ja selkeyttää osaltaan oikeustilaa. Sinänsä ratkaisu on linjassa myös aikaisemman oikeuskäytännön ja esimerkiksi Helsingin hovioikeuden 25.2.2022 antaman tuomion (nro 288) kanssa.
