Purjehduksen viimeiset olympiakarsinnat kilpaillaan Ranskan olympiaviikolla 21.-27. huhtikuuta. Ronja Grönblom ja Veera Hokka varmistivat tänään maapaikan Suomelle 49er FX -luokassa. Jakob Eklund varmisti historian ensimmäisen olympiapaikan Suomelle miesten purjelautailussa. Suomi kilpailee Pariisin olympialaisissa viidessä purjehdusluokassa.
49er FX -tiimi sijoittui kaikissa päivän lähdöissä kolmen parhaan joukkoon, joista yksi oli lähtövoitto. Grönblom ja Hokka ovat toisena kokonaispisteissä, ja suomalaisilla on riittävän alhainen pistemäärä varmistaakseen maapaikan jo ennen huomista mitalilähtöä.
Suomi jäi vain yhden sijoituksen päähän maapaikasta Formula Kite -luokassa. Puolalaiskilpailijan leija osui semifinaalissa Noora Ruskolan leijaan, jonka myötä Ruskola jäi ratkaisevassa lähdössä viimeiseksi. Tuomaristo ei havainnut tilannetta vesillä ja pysyi kannassaan, sillä virallinen ilmakuva ei tuonut tilanteelle selvyyttä. Formula Kite -luokassa finaalipäivän sijoitukset määrittelevät lopullisen järjestyksen, joten Portugali nousee Suomen edelle ja lunastaa luokan viimeisen maapaikan.
Last Chance -karsinnoissa jaetaan neljästä kuuteen maapaikkaa luokkaa kohden. Kaikki purjehduksen olympiapaikat ovat suomalaisittain selvillä, sillä Oskari Muhonen ja Edvard Bremer sijoittuivat 49er-luokan karsinnoissa sijalle 11. ja Suomen 49er-tiimit eivät kilpaile huomisessa mitalilähdössä. Aleksandra Blinnikka ylsi naisten iQFoilissa sijalle 14.
Suomi kilpailee Pariisin olympialaisissa naisten ILCA 6- ja 49er FX -luokissa, miesten ILCA 7- ja iQFoil-luokissa, sekä Nacra 17 -sekajoukkueluokassa.
Kilpailu jatkuu huomenna suomalaisittan ILCA 6- ja ILCA 7 -luokkien lähdöillä, sekä 49er FX -luokan mitalilähdöllä.
Last Chance -regatan kokonaistulokset löytyy tästä.
Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2024 | |
20.-27.4. | Last Chance, Ranskan olympiaviikko, Hyères (olympiakarsinta) |
7.-12.5. | 49er-, 49erFX- EM ja Nacra 17 MM, La Grande Motte, Ranska |
11.-19.5. | Formula Kite MM, Hyeres, Ranska |
28.7.-8.8. | Pariisin 2024 kesäolympialaiset, Marseille, Ranska |
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily Ry
Kuvassa: Ronja Grönblom ja Veera Hokka
Kuvaaja: Johan Ekblom/SPV